Kisatrilogian päätös: jälkipuinti

Erityisesti tappioiden arvioimiseen ja niistä toipumiseen keskittyen.

Kuten virallisesta kisaraportista joku saattoi rivien välistä lukea, ei reissusta selvitty täysin ilman fyysisiä vahinkoja. Kisapäivä oli armollinen ja kisan aikana mitään fataalia ei tapahtunut. Kun suurimmat endorfiinipöllyt maaliintulon jälkeen olivat laskeneet, oli aika tarkastaa vahingot.

Maalihässäkästä selvittyämme ja hieman kylmyyden kangistamina ensimmäinen ajatus oli päästä lämpimään suihkuun. Haettiin avain ihanaan pikku rivitalomökkiimme ja perinteisen matkalaukkujen räjähdyksen jälkeen oli vuorossa suihku. Aaa, ihana lämmin suihku. Tästä on haaveiltu viimeiset 14 tuntia. Kyllä kelpaa… AAAARGHHHH!!!###!! Hiertymät! Kun lämmin vesi ja hiertymät kohtaavat, siitä on leikki kaukana. Ihana lämmittävä suihku muuttui painajaismaiseksi taiteiluksi. Nyt puhutaan esimerkiksi 14 tunnin aikana kehittyneistä, vereslihalle menneistä kainaloista. Kainaloiden hiertyminen oli jotain aivan uskomattoman kivuliasta ja elämää hankaloittavaa. Paitaa ei saa otettua pois, tai jos siinä sattuisikin onnistumaan, paitaa ei saa enää puettua päälle. Käsiä ei voi pitää normaalisti rentoina vartalon vieressä, vaan täytyy jatkuvasti jännittää jotta kainaloihin ei kohdistu ihokontaktia. Käsiä ei toisaalta voi myöskään nostaa, jottei hienoinen ruven muodostuminen heti repeä auki.

Käden asennosta päätellen tässä vaiheessa ollaan jo voiton puolella

Ja oli sitä  hiertymää muuallakin. Ei käydä tätä nyt sen tarkemmin läpi. Todettakoon vain, että vessassa käymistä välteltiin kuin ruttoa.

Anulla alkoi jossain puolivälin jälkeen tuntumaan oikeassa ranteessa kipua. Ensin ihan viatonta väsymisen oiretta, joka kuitenkin otti nokkiinsa kaikista seuraavista uinneista. Uintitekniikassa erityisesti lättäreiden kanssa on selkeästi aika lailla parantamisen varaa. Ei tosin tarvitse olla kummoinenkaan tekniikkavirhe jos sille vain antaa 10 kilometriä aikaa. Kisan jälkeen käsi oli melko käyttökelvoton. Jokainen liike vihloi. Ei muuta kuin google sauhuten kotidiagnoosin kimppuun. Ensin varovainen arvio rasitusmurtumasta, ei mätsännyt. Sitten jännetupentulehdusten pariin ja nyt täsmäsi. Ranne oli turpea sekä narisi ja napsui liikutettaessa. Heti Arlandan lentokentältä tulehduskipulääkkeet,  kotona kylmää, käärettä ja lepoa. Kaksi viikkoa meni mutta käsi palautui entiselleen. 

swimrunpeukutus

Jalkojakaan ei päästetty helpolla. Ilmeisesti maastojuoksukokemusta on edelleen sen verran vähän takana, että kisan loppuvaiheessa Jenni-Julian jalkapohjat alkoivat tosissaan väsyä.  Niistä tuli niin arat, että juokseminen (ja melkein kävelykin) alkoi käydä mahdottomaksi. Kaikki mahdolliset horjahdukset ja harha-askeleet pelottivat, koska jos painoa olisi tullut jalalle yllättäen liikaa, olisi kipu ollut täysin sietämätön. Eteneminen oli tässä vaheessa todella hidasta, jotain kävelyn tapaista hiiviskelyä.Viimeisen uintipätkän jälkeen, maalin alkaessa todenteolla häämöttää, kipu jotenkin käsittämättömästi katosi (tai jalkapohjat turtuivat tunnottomiksi?) ja Jenni-Juliakin pystyi etenemään jotain juoksun tapaista viimeiset 3 km. Kisan jälkeen kipu muuttui jalkapöydän ja nilkan jäykkyydeksi, jota kesti ehkä pari päivää. Jalkapöydän krampit ovat muuten todella mielenkiintoinen kokemus... Muutama viikko kisan jälkeen irtosi jälleen myös toisen isovarpaan kynsi. Se näyttää niin kauhealta ettei siitä viitsi edes laittaa kuvaa :D

Kylmä vesi sekä pitkä kokonaismatka kangisti. Askel lyheni ja lihakset jäykistyivät loppumatkasta. Maaliviivalla on jokin mystinen vaikutus kiputuntemuksiin. Kun kisa on ohi, kaikki kolotukset vähintäänkin kaksinkertaistuvat. Harmi ettemme saaneet kävelystämme videomateriaalia, sitä on hyvin vaikeaa kuvailla. Kaksi tönkköä jalkaa, hiertymät ja ylämäki ovat mielenkiintoinen yhdistelmä. ”Te kävelette vähän eri tavalla kuin aamulla”, kuului toteamus raahustaessamme illalliselle.

ja valtavan takun vuoksi irti leikatut hiukset :(

Muita kisasta syntyneitä vaurioita.... rusketusraita uimalakista...

Väsy alkoi painaa ja aika pian ruokailun jälkeen vetäydyttiin nukkumaan. Tai niin toivottiin. Myös nukkuminen osoittautui haasteelliseksi. Mikään asento ei ollut hyvä. Peiton alla tuli hiki. Ilman peittoa tuli kylmä. Kyljellään ei voi maata. Vatsallaan ei voi maata. Asennon vaihtaminen on tuskallista. Selällä makuu oli jotenkin mahdollista kunhan jalat olivat risti-istunta-asennossa ja kädet niskan takana. Jos onnistuikin nukahtamaan, kohta oli noustava vessaan. Mutta ennen kuin uskalsi nousta ylös, piti irroitella vaatteisiin kiinni takertuneet hiertymäkohdat hellävaraisesti.

Anu heräili yöllä jatkuvasti kurkkukipuun ja luuli kuolevansa sen siliän tien sydänlihastulehdukseen. Jenni-Julia puolestaan ahdistui niin kovasti, että tuhosi kokonaisen Haribon karkkipussin keskellä yötä.

Aamulla JJ summasi olotilan ytimekkäästi näin:

Mutta minkään näköisiä lihaskipuja ei tuntunut. Toki väsymystä ja hapotusta, mutta lihakset olivat jo Suomeen palattuamme ihan vetreinä.

Reissun jälkeen ei harrastettu minkään sortin liikuntaa viikkoon. Toisella viikolla saatiin aikaiseksi kevyttä ja tavoitteetonta liikehdintää, enimmäkseen lyhyitä lenkkejä. Jalat olivat edelleen väsyneet ja niin oli ihmisetkin. Varsinainen kisaväsy iski molempiin vasta noin viikon päästä kisan jälkeen.

Pää on sanonut jo kisasta lähtien että olisi kiva päästä treenaamaan. Onneksi siellä joku järjen hiven on rauhoitellut menohaluja. Lepo ja palautuminen tuommoisen urakan jälkeen on paikallaan.

Muutoin kroppaa on huollettu jälleen osteopaatin luona. Jere otti vastaan ja kertoi että onhan se Anun lantio taas lähtenyt elämään omaa elämäänsä. Itse sen aluksi huomaa, mutta "valitettavasti" keho sopeutuu näihinkin jossain määrin, jolloin epänormaalista tulee normaalia. Aamulenkki ennen osteopatiaa kuitenkin viimeistään kertoi, ettei kaikki ole ihan normaalisti. Juoksuasento tuntui olevan hukassa ja lantion asentoa oli ihan mahdotonta pitää edes vähän hyvänä. Eipä siinä auta kuin mennä laittamaan jäsenet paikoilleen. Osteopaattinen hoito ei ole mitään suurta tuskaa, ainakaan jos ei ole päästänyt itseään todella kehnoon kuntoon. Aluksi käsiteltiin pehmytkudosksia jaloista niskaan asti sekä käytiin polvi- ja olkanivelet läpi. Lopuksi laitettiin lantiota ja selän nikamia nätimpään asentoon: "hengitä sisään ja ulos".... rutirutiruti.

Osteopatiakäynnin jälkeen olotila tuntuu heti paljon paremmalta. Kuin palikat olisivat kohdillaan ja veri kiertää taas päähän asti. Seuraavan päivän pienellä aamulenkillä meno oli jo lähes entisellään ja askeleeseen sai normaalia potkua. Joten kyllä tässä pian päästään jo raportoimaan treenikuulumisiakin.

Raportin yhteenveto; voiton puolelle jäätiin reilusti. Viikko kisan jälkeen pystyttiin jo vähän juhlimaankin! Alla kuva Ö till Ö -kakuista ;)