maanantai 20. huhtikuuta 2015

Viikon 16 treenit

Koottiin taas viime viikon meiningit yhteen kasaan. Nyt on kaikki swimrunkaudet avattu, otettu hieman damagea lenkkipolulla, saatu raahauduttua testijuoksuun ja samalla korkattu myös HelTri Cup.

Anu
Ma:
ap: Swimrun 5,3km 35' Uinnin osuus jo ennätykselliset 5'30''. Kolmessa osassa edelleen, mutta nyt kehtasi jo kiertää kaikki kolme poijua kerralla. Pisimmälle uinnille tuli kestoa jo 2'.

ip: Verkkalenkki 2,5km 15' + lihaskunto 45'

Ti:
ap: Aamulenkki 3,6km 20'

ip: Pirkkolan testi. Verkat mennen ja tullen yhteensä 14,6km 1:21, testijuoksu 5,6km 25'47'' Yhdistetty HelTri Cupin 1. osakilpailu ja Suunnistavan Uudenmaan testijuoksu. Suunnistajien ottama aika miellytti omaa silmää parin sekunnin verran enemmän verrattuna triathlonistien vastaavaan, joten valitsin sen. Juoksu tuntui ensimmäisellä kierroksella superhyvältä ja melkein koko matkan odottelin että koska hiipuu. Ihan hirveän pahalta ei tuntunut missään vaiheessa, joten oisko sitä kuitenkin saanut puristettua enemmänkin? Loppuverkatkin tuntui mukavalta. Kummallista.

Ke: Juoksu 23km 2:20 Rauhallinen ja mäkinen pk lenkki pitkin Leppävaaran kuntorataa. Vähän piti siinä kamalassa mäessä kävellä. Ideana oli eilisen kovan jälkeen hakea vähän enemmän sellaista Engadin-fiilistä ja sitähän sai mitä tilasi. Oon varmaan eilen testijuoksussa vedellyt käsivoimin eteenpäin, sillä kädet aivan hapoilla. Pahemmin kuin jalat...

To: Lihaskuntoa 30'

Pe: Uinti 2km 40' Rentoa kelailua pullarin kanssa.

La:
ap: Swimrun 6,4km 47' (7' uintia) Vähän hyistä menoa, mutta tuli uintiennätykset tälle keväälle. "Ette oo tosissanne!" oli lenkkeilijöiden vastine touhuun.

ip: 8,7km 50min. Mäkijuoksua. Nyt on kyllä paperilla täysin vajaan kuuloista toimintaa, mutta treeninä yllättävän hauska. Noin minuutin mäki ylös yhdeltä puolelta, toiselta puolelta alas. Ja takaisin. Ja tätä 50min verran. PK/VK

Su: 15,3km 1:30 "Rento" pk aika raskailla jaloilla. Päälle 20' coretreeniä, jossa tuli kyllä elämäni kamalimmalta tuntunut vatsalihasosio.

Yhteensä 87km 10:40

JJ

Ma: SWIMRUNKAUDEN AVAUS! Ylpeänä muiden oudoksuvista katseista huolimatta tein ensimmäisen swimrun-treenini tällä Innsbruckissa, jossa kukaan ei taatusti ole ennen nähnyt uintijuoksijaa... No siinäpä oli mummoille ihmeteltävää vähäksi aikaa. Onnekseni Baggerseen rannalla oli mukava kahvilanpitäjä, jolle uskalsin jättää tavarani vahdittavaksi 30 min treenin ajaksi ja järven vieressä on myös kätevästi uimahalli, jossa kävin suihkussa ja vaihtamassa varusteet treenin jälkeen. Itse treeni koostui viidestä dippauksesta ja neljästä järven ympärijuoksusta. Nyt olin garminin kanssa niin näppärä, että mitään järkevää dataa mulla ei tästä ole, mutta uinnit olivat karkeasti arvioituna pituudeltaan 70-100m välillä.



Ti: Lepo

Ke: 45 min (7,7 km) juoksuharjoitus koostumuksella: 15 min lämppä, 4 x 3 min veto, 2 min hölkkäpalautuksilla ja loppuun 10 min verkka. + Keskivartalotreeni n. 5 min (jos joku ihmettelee näitä mun muutaman minuutin keskivartalotreenejä, niin ne on Tikiksen vatsalihashaasteesta... :D)

To: 1 h 45 min vaellus (8,9 km), tällä kertaa ilman sauvoja.

Pe: ap: 30 min aamulenkki (5,15 km). Sain myös suhteellisen kivualiaan muistutuksen siitä, että epätasaisella alustalla juostessa kannattaa siihen jalkojen nosteluun muistaa keskittyä... Onneksi jälki ei ollut mitään tätä pahempaa:


Ja perään taas 5 min keskivartaloharjoitus.

ip: 55 min uinti (2,15 km) koostumuksella: 300 m lämppä, 400 m drillit, 5 x 250 m pullarilättäri-yhdistelmällä ja 200 m loppuverra.

La: 1:55 h lenkki teemalla loivasti ylös ja loivasti alas. Mittaa 17,65 km ja korkeuden lisäystä 355 m.

Su: 2:47 h Lumilautailu. Ensimmäistä kertaa keräsin tästä lajista ihan dataa. Tässä muutamia mielenkiintoisia lukuja:

- Tosiasiallista laskua n. 43 min (muu aika on kulunut mm. nousemiseen, siteiden kiinnittämiseen, avaamiseen ja tasaisella tallaamiseen... )
- Kulunut energia: 886 kcal (tarkoittaisi n. 315 kcal/h)
- Kertynyt matka: 36,81 km.
- Keskisyke: 121
- Maksimisyke: 161 (veikkaan että tää on tullut ennemmin tasaisen tallaamisessa kun laskiessa :D)
- Suurin nopeus: 115,5 km/h O.O (teoriassa mahdollista kyllä, mutta dataa ei ehkä voi pitää kovin luotettavana)

+ keskivartalotreeni 10 min

Yhteensä näyttäisi olevan siis: 9:25 h ja 46,5 km (kun jätän lumilautailun kilometrit laskematta)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti