Taas mennään

Tällä kertaa Sveitsiin, Engadinin laaksoon, St Moritzin kylkeen.

Nyt voit seurata meidän etenemistä tämän linki kautta.

Jos Utön kisan jälkeen olo olikin yllättävän freesi, tällä kertaa voi olla toisenlainen tarina. Kisamatkat kasvaa kohti ÖTILLÖä ja lauantaina olisi edettävänä seuraavat taipaleet:

• Kokonaismatka 52km
• Uintia 6,2km (apua...)
• Juoksua 46km (hups...)
• Nousua reitillä 1,5km (jaiks...)

Korkeimmillaan reitti etenee 2,6 kilometrissä, joten melkoinen korkeanpaikaleiri on tiedossa.

Lisäjännitystä hommaan tuo vuoriston vaihteleva ilmasto. Tiistaina St Moritzissa satoi lunta ja mittari näytti -1.

Jotta säästyisimme tällä kertaa ylimääräiseltä stressiltä ja sydämen tykytyksiltä, kaikki tärkeät kisakamppeet matkustavat tiukasti vieressämme matkustamossa ja jos tekee tiukkaa pakkaamisen kanssa niin lennetään vaikka märkäpuvut päällä.

"Ai tässä on näin vähän hiilareita. Ei tätä kannata syödä." Muuta tiukkaan valmistautumiseen kuuluvaa tällä erää on ollut esimerkiksi hiilaritankkaus. Vaikka matka alkaa olla jo sen verran pitkä, että oleellisempaa on pystyä tankkaamaan kisan aikana, ollaan otettu kyllä kaikki ilo irti jokaisesta mahdollisesta etukäteistankkauksestakin. Jotain rotia ollaan koitettu pitää jotta mahdutaan kisapukuihin. Kisan jälkeen ollaan varmasti viisaampia näiden energia-asioiden kanssa. Oletus kuitenkin on että kisan aikana, koko ajan saa syödä.

Kaikkein tiiveimmässä muodossa hilihydraatteja näyttää löytyvän Rainbow Heart mix -karkeista (97 g / 100 g), jotka pesevät hiilaripitoisuudessaan jopa aidot Turkin pippurit (96 g/100 g. Vielä tehokkaampaa on vetää puhdasta sokeria (99,9 g / 100 g), mutta se vaatii jo asialle omistautunutta luonnetta.

Toinen huippujuttu kisavalmisteluissa on ollut osteopatia ja hieronta. Koska jopa hylkeet kangistuvat jossain vaiheessa, oli onni, että saatiin sovittua yhteistyökuvio osteopaatti-hieroja Jere Linja-Ahon kanssa. Jere toimii meidän hovihoitajana aina ÖTILLÖön asti, eikä tietenkään jätetty hyödyntämättä tätä apua ennen Sveitsin kisaakaan. Anu on ravannut Jeren luona vuoden verran ja Jeeju pääsi nyt ensimmäistä kertaa käsiteltäväksi.

Anun osteopatiahistoria alkoi siitä kun suunnistuskisoista takaisin pyöräillessä meno kävi sietämättömäksi ja oikea jalka oli aivan liekeissä. Anu pyöräili suoraan Jeren ovesta sisään ja keskustelu eteni näin:
"Apua issias!"
"Juilii?"
"Juilii."
Ja siitä se sitten alkoi. Juiliva issias osoittautui oikuttelevaksi SI-niveleksi. Tällä kertaa tilanne oli pysynyt aika hyvänä, mutta toisinaan, kuten Ratareiden jälkeen, sitä huomaa itsekin olevansa täysin vinossa. Ja toisinaan sitä oman olotilan  kamaluutta ei edes tajua ennen kuin paikat on laitettu kohdilleen ja hoidon jälkeen on kuin uusi ihminen.

"Kyllä sulla on nää jalat aika kireet..." Ensimmäistä kertaa osteopaatilla vieraillut Jeeju ei ollut käynyt hieronnassakaan moneen kuukauteen ja ahkeran harjoittelun (ja vähemmän ahkeran lihashuollon) seurauksena jalkojen lihakset ovat niin sanotusti jumahtaneet. Onneksi kiroilu ja huutaminen ei häiritse niihin tottunutta Jereä. Nyt on siis Jeejun jalat avattu ja selkärangan naksautukset avasivat hengitystietkin mukavasti. Mikä onkin hyvä, koska molempia tullaan Sveitsin reissulla tarvitsemaan...

Melkein kaikki lailliset keinot ollaan nyt käytetty ja loppu taitaa jäädä ihan meidän vastuulle.
Lopuksi todettakoon, että jos ja kun, me selvitään Engadinissa maaliin asti, voidaan rehellisesti sanoa olevamme aika kovia muikkeja.