Mitä tehdä, kun kisaan valmistautuminen typistyy kolmesta kuukaudesta seitsemään viikkoon?

Niin. Näinhän tässä nyt tosiaan kävi, että olen ollut sairaana melkein puolet siitä ajasta, jonka olin kalenteriin merkinnyt pitkällä oranssilla palkilla, jossa luki ”kisaan valmistava kausi”. Kyseinen ajanjakso päättyy siis huhtikuun seitsemänteen päivään, jolloin tarkoituksemme on otella Ötillö Hvar -kilpailussa Kroatiassa. Treenisuunnitelmani eivät siis menneet "ihan" niin kuin piti… Tilannetta heikentää vielä se, että ehdin olla kipeytyneen polven takia kuukauden verran juoksutauolla jo ennen sairastelukierrettä. Juoksutaukoni on siis ollut jo noin kahden kuukauden mittainen. (No oon ehkä 2 kertaa juossut…) Jos tästä jotain positiivista pitää hakea niin polveni on ainakin saanut levätä ja toipua kunnolla!

Normaalisti suunnittelen itselleni noin 12 viikon valmistavan jakson ennen kaikkein haastavimpia kilpailuja. En ole mikään orjallinen treenisuunnitelmien tekijä tai noudattaja, mutta yritän pitää huolta muutamasta perusasiasta:

-                         Harjoittelun progressiivisuus

-                         Harjoittelun monipuolisuus

-                         Kokonaiskuormituksen kohtuullisuus

-                         Harjoituksista palautuminen

Teen siis suuripiirteisen ”ohjelmarungon”, joka sitten tarkentuu ja muuttuu toteutuksen edetessä. Yleensä yritän noudattaa kolmen viikon rytmiä, jossa vuorottelevat ”normaalit”, ”kovat” ja ”kevyet” viikot. 9 ensimmäistä viikkoa 12 viikon ohjelmasta on progressiivista harjoittelua, joista erityisesti kolme viimeistä viikkoa ovat kisaan valmistautumisen kannalta tärkeitä. Silloin teen ne kaikkein pisimmät ja raskaimmat treenit. Viimeiset kolme viikkoa ennen kisaa kevennän harjoittelua pikkuhiljaa. Tavoite on ennemmin ylläpitää kuntoa kuin enää kehittää sitä. Viimeinen viikko ennen kisaa teen enää muutamia kevyitä kisaan ”herkistäviä” harjoituksia.

Nyt tämä kaikkia pitäisi ympätä 7 viikkoon… Ja kun ottaa huomioon, että alta puuttuu myös useampi viikko peruskuntokautta, haaste on vielä vähän suurempi. Mutta niin se vain on, että elämässä eivät asiat aina mene niin kuin ne on suunnitellut ja silloin pitää vain sopeutua tilanteeseen ja tehdä parhaansa niillä resursseilla, mitä on saanut. Ja niin aion tehdä nytkin.

Mun 7 viikon suunnitelma näyttää nyt siis tältä:

Viikot 1-2: Harjoitteluun totuttelua: enimmäkseen kevyitä peruskuntoharjoituksia ja kevyttä lihaskuntoharjoittelua tuntemusten mukaan

Viikot 3-5 Progressiivinen harjoittelujakso: mukaan pitkät pk-harjoitukset, vk- ja mk-harjoitukset sekä maksimivoima

Viikot 6-7 Harjoittelun keventäminen ja herkistävät harjoitteet

Luotan siihen, että mikäli nuo viikkojen 3-5 harjoitteet onnistuvat hyvin, kunto on Hvarissa vähintäänkin kohtalaisen hyvä. Meillä on tuolle viidennelle viikolle tiedossa viikonlopun mittainen leiri Vierumäellä, joten siellä voidaan vielä saada hyvää kehitystä aikaiseksi. Optimistisesta asenteesta ei ainakaan ole haittaa, joten yritän suhtautua tulevaisuuteen erityisen toiveikkaasti!

- JJ

Tammikuussa tapahtunutta

No mites se meidän alkuvuosi sitten on mennyt? Vähän vaihtelevasti, joten jaetaan homma tylysti kahteen osaan.

Anu:

Tammikuu oli aika hektinen ja ihan tietoisesti olen onnistunut ottamaan välillä vähän iisimminkin. Silloin kun töissä ja muissa projekteissa pukkaa kiirettä, viralliset treenit on otettu rauhallisemmin. Ja kun koko kuun ympärillä on pyörinyt enemmän ja vähemmän ikävistä flunssa- ja vatsataudeista kärsiviä ihmisiä, olen panostanut käsien pesuun ja siihen etten klähmi naamaani tai kaiva nenää. Viikko Ylläksellä oli tämän kuun iso juttu ja siellä tuli tahkottua pk-treeniä ihan hyvin. Varsinaisten treenien ohella päätin aktivoitua arkiliikunnassa, eli käppäilen paljon ja joka paikkaan. Mutta niitä en kyllä rupea treeneiksi laskemaan.

Hiihto on selkeästi taas kaapannut suurimman siivun treeneistä, mutta se on enemmän kuin ok. Ylläksen reissulla tuli kerättyä myös kuukauden suurin kilometrimäärä. Yhteensä siellä tuli viikon aikana hiihdettyä, vaellettua/lumikenkäiltyä ja juostua 280 km. Pk osasto on siis ihan hyvässä vauhdissa.

Uintien suhteen tammikuu oli näköjään katastrofi. Jos luotetaan siihen, että en ole unohtanut merkata treenejä ylös, uintia tuli tammikuussa 5 km. Hupsista. Kun tavoitteena oli nostaa uintimäärä kolmeen kertaan viikossa, voi sanoa että tavoite epäonnistui täydellisesti. Seuraavaksi puolustuksen puheenvuoro: Viikko Ylläksellä ei sisältänyt yhtään uintia, jos viimeisen päivän lillumista kylpyläosastolla ei lasketa. Myöskään innokas hiihtäminen, sauvominen ja joulukuun uinnit eivät tehneet hyvää jo viime kesänä ärtsyilleelle olkapäälle. Ei mitään vakavampaa ja nyt paikat on taas ihan kasassa. Se kuuluisa kokonaiskuormitus myös yksittäisten ruumiinosien kannalta…

Olen tehnyt itselleni pieniä ja vähän isompia tavoitteita. Pieniä siksi, että jotain varmasti toteutuu. Isompia, jotta voi sitten oikeasti iloita saavutuksista. Mutta aina pitää muistaa olla armollinen itselleen ja muuttuville olosuhteille. Ei saa ruoskia itseään jos kaikki ei toteudu toiveiden mukaan. Tammikuun tavoite numero 1, kolme uintia viikkoon, ei siis todellakaan toteutunut. Tavoite numero 2 oli 30’ testiuinnin toteuttaminen ja se jäi sekin tulevaisuuteen, johtuen siitä, että tavoite numero yksi kusi. Tavoite numero kolme oli saada suunnilleen vakioitua viikkoon 7h pk-treeniä. Sille voin antaa vihreän valon. Toki ennen ja jälkeen Ylläksen reissun piti vähän himmailla, mutta matalasykkeistä toimintaa on tullut tehtyä melkein huomaamatta. Tavoite numero neljä oli kasvattaa nousumetrejä. Sekin toteutui Ylläksen reissun avustuksella aika hyvin. Ja viides tavoite kuukaudelle oli muistaa pitää yksi täydellinen lepopäivä viikossa. Sille myös papukaijamerkki.

Joulukuussa en päässyt kolmen leuan tavoitteeseen, mutta se toteutui tammikuussa! Tavoitteita voi siis aikatauluttaa myös uudelleen. Muita tammikuusta mieleen jääneitä treenijuttuja oli se, että jooga menee oikeasti ihan treenistä ja sillä saa takareidet ihan jökkiin. Välillä toteaa myös, että viikko on niin piukassa muuta ohjelmaa, ettei treenejä saa sovitettua päiväjärjestykseen. Silloin harrastan työmatkakävelyitä muutaman ylimääräisen pysäkinvälin verran aamuin illoin, hyödynnän töistä löytyvää leuanvetotankoa ja joogailen vaikka vartin verran jossain kolossa. Aina ehtii tehdä jotain pientä.

Ja sitten tulevaa kohti. Helmikuun tavoite numero yksi on uintirutiinin palauttaminen: kolme uintia viikkoon. Piste. Toisena listalla on pk-jyystön rinnalle jotain reippaampaa kerran viikkoon. Kolmantena 30 minuutin uintitesti ja 3000 juoksutesti. Neljäntenä teemaan sopivasti: neljä leukaa.

JJ:

No mitäs kerrottavaa tämän hetken treeneistä sitten oikein olisi… Melkein tekisi olla mieli olla sanomatta mitään.

Vuosi 2018 päättyi ja seuraava alkoi flunssan kourissa. Välillä näytti jo siltä, että pääsisin voiton puolelle hyvissä akoin ennen Ylläksen reissua, mutta sieltä se tauti sitten alkoi kuitenkin taas uudelleen. Olin siis Ylläkselle lähtiessä vielä ihan tukevassa flunssassa ja ensimmäinen päivä tunturin juuressa meni peiton alla.

Olo onneksi koheni jo seuraavana päivänä huomattavasti. (Tunturiympäristöllä saattaa olla myös tällaisia vaikutuksia… Lieko sitten fyysisiä vai psyykkisiä, niin sitä en tiedä.) Löysin siis itseni lauta jalassa puuskuttamassa harmillisen vähälumisista ja jäisistä laskettelurinteistä. Ja puuskutin siis ihan alaspäin mennessä. Välillä täytyi pitää hengitystaukoja. Parin tunnin laskemisen jälkeen palasin jatkamaan lepoharjoituksia.

Kolmantena päivänä uskalsin sitten jo lähteä varovasti hiihtämään. Tyylinä oli ”kävellen sukset jalassa”, eli hyvin rauhallisesti mentiin. Matkaa kertyi kuitenkin lopulta 33 km verran, kun olo oli hyvä ja maisemat vielä paremmat.

Ja näin se viikko sitten jatkui – joka toinen päivä rinteessä ja joka toinen ladulla. Normaalia hieman rauhallisemmasta menosta huolimatta, olo ja kunto vaikuttivat hyviltä. Kotiin paluun jälkeenkin olin hyvissä voimissa ja aloin varovasti aloitella juoksu-, leuanveto-  ja uintiharjoituksiakin jo yhden lepopäivän jälkeen. Pian kuitenkin huomasin, että jotain outoa tässä nyt on meneillään, kun alaselkä/pakaraosastoni meni aivan totaaliseen jumiin. Kävin hoitamassa vaivaa urheiluhierojalla, lepäsin ja hetken kaikki taas vaikutti hyvältä.

Sitten tein virheen.

Olin niin innoissani siitä, että olin vihdoin terve, Espoossakin oli oikea talvi ja latuja oli tarjolla paljon, että päätin lähteä hiihtämään Leppävaarasta Solvallaan asti, eli yhteensä noin 30 km. Olinhan Ylläksellä tehnyt pidempiäkin reissuja, eli tämän ei pitänyt olla mikään extreme-juttu.

Kaikki menikin sillä reissulla oikeastaan ihan hyvin ja olo oli reitin loppua lukuun ottamatta hyvä. Loppumatkasta alkoi kuitenkin väsyttää normaalia enemmän ja perille päästessä olin kyllä jo aika finaalissa. Seuraavana päivänä heräsinkin sitten mojoviin niska- ja selkäkipuihin.

Pari päivää kipuja kärsittyäni päädyin taas hieroja pöydälle. Tämän jälkeen vuorokausi lepoa ja rauhallista kävelyä, ja nyt selkä on jo lähes kivuton.

Eilen kuitenkin ilmeni, etteivät nämä lihaskivut johtuneet pelkästään liiallisesta rasituksesta tai istumisesta, vaan ilmeisesti mulla on edelleen tai taas jokin virusinfektio – siis flunssa tai influenssa. Eilen illalla olin nimittäin matalassa kuumeessa ja tänäänkin on tullut vilunväristyksiä pitkin päivää. Olo on välillä vetämätön ja huono.

Onneksi otin syksyllä influenssarokotteen, joten todennäköisesti säästyn pahimmalta. Mutta kyllähän tämä nyt silti vituttaa aika ankarasti. Hvarin kisaan on enää 10 viikkoa ja oon on-off-sairastellut jo yli kuukauden.

Valoa koti?

Vuosi 2019, Täältä tullaan!

Kuten joku on ehkä voinut rivien välistä lukea, innostuimme jälleen viime kesänä pienen hiljaiselon jälkeen swimrunista enemmän ja tehtiin kertarykäisystä suunnitelmia ensi kesän kisoja kohti. Ensimmäisenä innostuttiin jättärillä mäkitreeniä tehdessä ottamaan revanssia Engadinista. Kävi kuitenkin niin, että revanssi saa odottaa vielä tuleviin vuosiin, sillä kisan ajankohta ensi kesänä on kammottavan epäsopiva. Onneksi maailma on täynnä muitakin kisoja.

Seuraavaksi innostuttiin (ei enempää eikä vähempää) kuin ottamaan revanssia itse Ötillöstä. Tunnetustihan siihen kisaan ei vain ilmoittauduta ja meidän tapauksessa, ei ihan mennä niillä meriiteilläkään. Joten selailtiin potentiaalisia karsintakisoja. Mietittiin että joku semmoinen voisi olla meille optimaalinen, jossa ei olisi ihan hervottoman paljon uintia. Siispä päädyimme ilmoittautumaan kilpailuun, jossa kokonaismatkaa on 40,4 km, uintia 8,8 km ja pisin yhtenäinen uinti lähes 3 km. Eli meni kisavalinta niin sanotusti nappiin.

Onneksi meitä ei ole tehty nössöilemään ja tartuttiin uintihaasteeseen tosissaan. Johanna, joka koutsasi meidät myös Ötillön läpi, jeesaa meitä jälleen! Uintikilometrejä on tahkottu ihan hyvään malliin ja uinnista rupeaa jopa löytymään muitakin vauhtialueita kuin hidas ja hidas mutta hapottava.

Ollan tehty nyt myös kaksi kappaletta virallisia treenileirejä: ensimmäinen Vierumäellä, toinen Hämeenlinnassa. Ensi viikoksi suuntaamme pakkasleirille Ylläksen maisemiin. Omatoimileirit ovat olleet erittäin positiivisia kokemuksia! Ensimmäisellä todettiin, että kolmen päivän uintiputki ei vienytkään turmioon, vaan uintikunto jopa saattoi ottaa pienen harppauksen eteenpäin. (Sinänsä ei yllättävää tietoa.) Toisella leirillä aloiteltiin hiihtokautta ja tahkottiin pk-treeniä.

Kisa johon ilmoittauduimme käydään siis Hvarissa, Kroatiassa, huhtikuun alussa. Aluksi tuntui vähän siltä (ainakin Anun mielestä), että uintia ei ole mitenkään mahdollista saada kohtuulliseen kuntoon siihen mennessä. Sitkeästi altaaseen hyppäämällä ja sillä, ettei anna vauhtien masentaa, on päästy kuitenkin siihen pisteeseen, että 3 km on yhdellä uintireissulla saatu kasaan ja se aiheutti aika paljon riemua.

Hvarissa on siis jaossa kahdelle naisjoukkueelle suora paikka Ötillöön. Jos rahkeet eivät riitä siihen, niin kisasta saa myös pisteitä, joita tarpeeksi keräämällä voi myös päästä Ötillöön. Pisteet säilyvät vielä ensi vuoden Ötillöä varten tallessa.

Jotenka: Tsemppiä meille valmisteluihin! Aktivoidumme nyt myös blogin kanssa ja kirjoittelemme matkasta kohti Hvaria tarkemmin. Ja jos on postaustoiveita meidän tiimiin tai lajiin liittyen, niin antaa palaa!

Treenimatkailua Vierumäellä

Kaikki eivät varmaan tiedä, miten Pink Seals on saanut alkunsa. (Te luopiot!) No kattavaa syntytarinaa ei nyt kerrata, mutta sanottakoon, että siihen liittyy triathlonleiri, Vierumäki, pois jäänyt luennoitsija, seurakaverimme Terho sekä kaksi nuorta naista, jotka ryhtyivät vikkelästi tuumasta toimeen, ennen kuin ehtivät asiaa järjellä ajatella. Tämä tapahtui syksyllä 2013.

Tankkauksen suunnittelu käynnissä

Näin viisivuotisjuhlavuotemme kunniaksi teimme pyhiinvaelluksen kaiken alkulähteelle, nimittäin Vierumäelle. Olimme vain hetki aikaisemmin huomanneet ilmoittautuneemme keväällä swimrun-kilpailuun, jossa uintia tulisi olemaan yhdessä pätkässä pisimmillään 3 km ja koko reissulla yhteensä 10 km. Tuli siis sellainen kutina, että nyt jos koskaan uintitaidolle ja -kunnolle pitäisi tehdä jotain.

Vierumäki osoittautui nappivalinnaksi uintileiriä ajatellen. Vasta viimeisenä päivänä saimme seuraa treenin ajaksi, siihen asti saimme tehdä treeniä ihan omilla radoilla. Meidän superuintikoutsi Johanna, joka ansiokkaasti auttoi meidät myös läpi Ötillön (2014), oli tehnyt meille uutta ohjelmaa.

Ensimmäinen ohjelmanumero oli saada selvää ohjeista. Luultavasti onnistuimme tulkitsemaan neuvoja jotenkin oikein ja meidän tekeminen ainakin suunnilleen näytti uinnilta. Ja oltiin todella ylpeitä kun saimme ensimmäisen ohjelmanumeron suoritettua! Seuraavana päivänä suoritimme toisen ja kolmantena vaan uitiin. JJ suoritti siinä yhteydessä myös 30 minuutin uintitestin, jonka tulos oli… no ihan ok – toivoa näyttää olevan.

Voidaan sanoa, että päästiin nyt kunnolla uintitreenien kimppuun. Ja pääseehän Vierumäellä nautiskelemaan kaikenlaisesta muustakin liikunnasta. Ei olla (vielä) sellaisia superuimareita, että vietettäisiin altaassa aikaa joka päivä tuntikausia, joten hyödynnettiin Vierumäen muutakin tarjontaa. Käytiin sauvakävelemässä, juoksemassa ja tehtiin joku ihan käsittämätön vatsalihashaaste.

Vierumäki tarjosi meille viikonlopun ajaksi Sporttipassit, joilla päästiin uimaan ja juoksemaan sisäradalle. Saatiin myös alueen suunnistuskartat ja sauvakävelysauvat lainaksi. Passista olisi ollut muutakin riemua, mutta viikonloppu ei oikein riitä kaikkeen. Normaalisti Sporttipassi kustantaa kolmelta päivältä 32€. Yksittäinen uimahallikerta kustantaisi 8€ ja saman verran maksaa, mikäli haluaa päästä sisälle juoksemaan. Swimrunolosuhteiden puolesta voidaan kyllä suositella Vierumäkeä talven treenilomakohteeksi.

Me siis uitiin kolmena päivänä putkeen ja se on meille ihan valtava suoritus! Onnellisuutta lisäsi se, ettei oltu millään tavalla rikki tämän urakan jälkeen! Toivoa siis todellakin on uintikunnon uuteen nousuun lähtemisestä. Yhteensä uitiin viikonlopun aikana 14,9 km. JJ teki myös puolivahingossa historiaa uimalla ko. viikon aikana yhteensä 10 km. Se on päässyt tiedettävästi tapahtumaan vain kerran aikaisemmin vuonna 2014 jolloin tavoitteena oli yhden viikon aikana uida 10 km valmistauduttaessa Ötillöön. Silloin 10 km viikkoon oli meidän mielestä ihan överikreisiä! Niin se kehitys kehittyy, vaikka välillä vähän hitaasti.

Vierumäellä oli tullut noin 3 mm lunta ja päästiin silläkin vähän pätemään somessa.

Ps. Nähtiin yhdellä lenkillä PÖLLÖ! Tarkemmin varpuspöllö: http://www.tunturisusi.com/varpuspollo/

Vierumäen omat sivut löytyvät täältä. 

Harmitusta ja voiton riemua - Solvalla swimrun 2018

Ensimmäistä kertaa valtavan pitkän swimrun-uramme aikana meitä kohtasi se kaikkein ikävin kohtalo - DNS. Anun kurkkuun oli jo edellisenä viikonloppuna perustettu limatehdas, mutta toiveita startista eläteltiin vielä perjantai-iltapäivään sakka. Lopulta oli kuitenkin pakko myöntää, ettei Anu pystyisi lauantaina kisaamaan. VOI KAKKA.

Luonnollisesti olemme molemmat edelleen kovin pettyneitä, että tässä nyt kävi näin... Mutta yritetään katsoa elämässä eteenpäin ja orientoitua pikkuhiljaa uuteen kauteen. Swimrun-kisoja ei nimittäin tällä kaudella enää ole näkyvissä, koska Ötillö 1000 lakes ja Cannes ovat molemmat ajankohtina, jotka ei meille sovi... Jotain muuta skabailua kuitenkin on todennäköisesti näköpiirissa - siitä lisää myöhemmin!

JJ kuitenkin löysi itsensä lopulta Solvallaswimrunin starttiviivalta - Finnairin edustusurheilijana ja parinaan lentäjä Sami Naatula. Ammatistaan huolimatta Sami liikkuu varsin sujuvasti myös maalla ja vedessä. Työn jako muodostui lennossa sellaiseksi, että suunnistus- ja juoksutaustainen Sami veti juostessa ja JJ uinneissa. Eteneminen oli alusta asti varsin sujuvaa ja hyvä tahti pysyi loppuun asti. Ja mikä parasta, tulimme muutenkin toimeen hyvin :D

Kisan alussa edettiin toisiamme ohitellen Swammers-joukkueen eli Hanna-Maria Seppälän ja Liisa Purasen kanssa. (Voitte ihan itse arvata, että kummat ohitti juoksu- ja kummat uintiosuuksilla.) Olihan se nyt aika hienoa mennä siinä vähän aikaa yhtä matkaa maailman mestarin kanssa! (Kompastuttiin Hanna-Marian kanssa samaan kiveen Pitkäjärven rantavedessä eli ollaan melkein kavereita.) Juoksuvoittoisemmalla osuudella Swammers jäi kuitenkin taakse, eikä saanut meitä enää loppukisan aikana kiinni.

Toisella energiapisteellä koettiin myös hauskoja hetkiä, kun maailman ihanin "trackdude" Heikki oli toimittanut sinne berliininmunkit "Pink-tiimille"! Nämä olivat korvausta vuoden 2016 "pullagatesta" (johon voit tutustua tarkemmin tästä). Heikki, viimeistään nyt olet saanut kaiken anteeksi! :D (Ja Anu itki karvaita kyyneliä tästä ihanasta eleestä kuultuaan ja manasi DNS:n hyvin syvälle.)

Samaisella energiapisteellä kohdattiin myös toinen kisapari, joka oli meidän tapaan koottu puolikkaista tiimeistä edellisenä iltana. Vitsailtiin, että ehkä seuraavaan kisaan lähdetään sitten neljän hengen joukkeena. Toisen energiapisteen jälkeen jatkettiin siis matkaa hyvissä mielin ja homma sujui edelleen hienosti.

Olimme koko matkan ohitelleet toinen toisiamme myös Team Widbomin eli Kallen ja Hermanin kanssa. Vielä viimeisessä uinnissa he menivät meistä ohi, mutta kuitattiin swinghillissä. Niillä kohdin saatiin myös jotain vinkkiä siitä, että tulossa olisi sarjamme "ylivoimainen voitto". Kun asia sitten kalkkiviivoilla varmistui, juhlittiin asiaan kuuluvasti ja vaihdettiin onnitteluita puolin ja toisin muiden kilpailijoiden kanssa.

Tällä kertaa päästiin nousamaan ihan podiumillekin (vrt. Saimaa swimrun 2018). Valtavan hienojen palkintotaulujen lisäksi saatiin myös PINKKI skumppapullo (holiton, mut ei sekään haittaa)! Tämä menee luonnollisesti Anulle lohdutuspalkinnoksi. Kiitos Solvalla swimrunin porukat - ootte ihan parsoja! <3

Jälkikäteen todettiin, että oman sarjamme voiton lisäksi (eli endurance-matkan mixed) olimme myös endurance-matkan kokonaiskilpailun kolmansia! Varsin kova suoritus!

Minulle tässä tuli oikeastaan useampikin swimrunkisa yhdellä kertaa:
1. Ensimmäinen kilpailu jonkun muun parin kuin Anun kanssa
2. Ensimmäinen kilpailu mixed-sarjassa
3. Mun kymmenes swimrun-kilpailu!
4. ja mun ensimmäinen voitto!

Eli siis, ihan loistava kokemus oli after all ja lisää kovasti meikän itseluottamusta tulevien kisojen ja ötillö-tavoitteiden suhteen.

Kiitos vielä Samille yhteistyöstä, Solvalla swimrunille loistavista järjestelyistä, Kallelle ja Hermanille kirittämisestä ja kaikille muille, jotka olitte mukana kannustamassa ja luomassa kisapäivän tunnelmaa! <3

- JJ