Kisaraportti - Engadin swimrun 12.7.2014

Matkamme Engadiniin kohti toisia swimrun-kisojamme alkoi aikaisella aamuherätyksellä torstaina 10.7. Välilaskun kautta saavuimme Zürichiin huikealla menestyksellä kaikkien matkatavaroiden kanssa.

Zürichistä jatkoimme matkaa vuokra-autolla kohti Engadinin laaksossa sijaitsevaa St. Moritzia. Automatka urhealla pikku Skodalla, jolle annoimme arvonimen #Sealwagon, kesti noin kolme tuntia ja matkalla ehdimme hyvin ihailla Sveitsin ainutlaatuisen kaunista maaseutua ja mahdottoman suloisia pikkukyliä, joiden läpi tie pujottelee ajoittain vain parin metrin levyisenä kapeana kujana. Perille päästyämme ehdimme vielä tehdä pikku kävelylenkin hostellin ympäristössä ja yllättäen huomasimmekin tupsahtaneemme kisareitille!

Kisaa edeltävänä aamuna uskaltauduimme testaamaan paikallisen järven jäätävyyttä. Noin viiden minuutin testilenkki varmisti ennakko-odotuksen: jäätävää on. Ja jotta kisavalmistelujen viimeistely olisi täydellinen, päätettiin luottaa vanhaan ja hyväksi havaittuun, ole mahdollisimman paljon jalkojesi päällä kisaa edeltävänä päivänä -metodiin ja lähdettiin käymään kolmessa tonnissa. Onneksi ei tarvinnut ihan huipulle asti omin voimin raahautua, vaan St. Moritzin kylästä lähti hissikuljetus perille asti. Parin kymmenen minuutin hissimatkan jälkeen huomasimme tulleemme keskelle talvea.

Etsi hylje

St. Moritzin kylä sijaitsee 1800 metrissä, joten ilma on vähän ohuempaa kuin Suomessa. Vaikutus tuntui jo ihan perustoiminnassa, joten tulevassa kisassa vaikutus tulisi myös varmasti näkymään. Luotettiin kuitenkin kisafiiliksen ja adrenaliinin tuomiin supervoimiin, joden avulla saataisiin vähän lisäkapasiteettia keuhkoihin.

Illalla oli vuorossa ilmoittautuminen ja kisabriiffi. Kisakeskuksessa olikin heti Utö swimrunista tuttuja naamoja vastassa ja ennen kuin huomasimmekaan, meidät oli kaapattu haastateltaviksi ihan kahteen otteeseen. Briiffin jälkeen lähdettiin heti takaisin hostellille ja nukkumaan, koska aamulla oli aikainen (5:45) herätys tiedossa.

Aamulla vedimme suoraan märkkärit niskaan ja muut kisavarusteet kassiin mukaan. Pienen aamupalankin pystyimme syömään. Ajoimme sealwagonilla kisakeskukselle, minkä läheisyydestä oli järjestetty bussikuljetus lähtöpaikalle. Ennen starttia meillä oli vielä noin puoli tuntia aikaa valmistautua ja palella. Sitten meidät paimennettiin lähtöviivan taakse. Kohta joku huusi, että lähtöön on 1 minuutti. Sitten kuului epämääräinen laukaisulta kuulostava ääni. Tulkitsimme sen lähtölaukaukseksi, koska kaikki alkoivat juosta. Jos Utössä olimme tässä vaiheessa molemmat aivan täpinöissämme, niin tällä kertaa tunnelmat olivat melko pelonsekaiset – ja syystä.

Ratasuunnitelijat olivat päättäneet ottaa heti kättelyssä luulot pois. Lyhyen tasaisen pätkän jälkeen lähdettiin puskemaan 350 metrin nousua ja täytyy todeta, että Malminkartanon jättäri kalpeni kertaheitolla säälittäväksi nyppyläksi. Aurinko paistoi ja hiki virtasi. Nousun jälkeen luonnollisesti laskeuduttiin ja pian päästiin ensimmäisen uinnin kimppuun. Veden lämpötila oli luultavasti 10 asteen paikkeilla. Ensimmäisen uinnin pituus oli vain 270 m mutta se tapahtui korkealla, joten ilman ohuudesta johtuen tasapaino oli sen jälkeen ihan sekaisin. Muutaman harha-askeleen jälkeen uskalsimme lähteä taas juoksemaan. Ja juoksemistahan riitti: reitti veteli ylös ja alas minkä kerkesi. Ja ehei, edes alamäkeen juokseminen ei tuntunut levolta... Toinen uinti oli "normaalitasolla" 1800 metrissä ja se jälkeen päät olivat vähän vähemmän sekavassa tilassa.

Matkat ja ujosti optimistiset arviot ajoista

Reitti kulki upeissa maisemissa ja sää suosi maisemien katselua. Loppumatkasta tirautti pientä sadetta, mutta siihen aikaan ei pää enää noussut kovin hyvin maisemien ihailun kannalta. Hevosten ja lehmienkin keskelle päästiin myös juoksemaan. Reitillä oli taas mukavasti porukkaa kannustamassa ja tsemppaamassa. Swimrun ei ole Sveitsissä mikään kansallislaji, joten kisaporukka herätti taas jonkin verran myös hilpeyttä.

Matkan aikana tuli vuoroin kummallekin lieviä heikkoja hetkiä, jotka osattiin ajoittaa onneksi niin, etteivät ne olleet kertaakaan molemmilla samaan aikaan. Muussa tapauksessa lopputulos olisi voinut olla hyvinkin erilainen. Viimeisellä juoksupätkällä ennen ensimmäistä cut offia (eli paikkaa joka piti ylittää 13:45 mennessä saadakseen jatkaa kisaa) alkoi herätä ajatuksia että mahdetaankohan me päästä ollenkaan maaliin. Kysyttiin miesjoukkueelta (jonka ohitimme!) tietäisivätkö he missä cut off sijaitsee. No sehän sijaitsi jo ihan näköetäisyydellä ja sinne saavuttuamme kisan suomalaisyleisönä toiminut Hästensin edustaja hurrasi meille ja ilmoitti meidän olevan toisena naisjoukkueena! Häh!?? Ei se meidän eteneminen sitten ihan toivotonta raahustamista ole ollut. Tästä saatiin taas infernaalinen määrä lisäenergiaa jatkaa matkaa. Askel kerrallaan kohti maalia, oli loppureissun taktiikka.

Cut offilla täytettiin juomareppuja ja vedettiin energiaa sen minkä kerettiin. Kun jatkettiin matkaa, kolmantena oleva naisten joukkue oli myös saavuttanut cut offin. Tästä alkoi kisan pisin uintimatka ja se oli kylmää kyytiä. 1,4 km silkkaa jäätymistä. Rantautumisen jälkeen pieniä epätoivon hetkiä. Ei me selvitä tästä ikinä! Mutta kun vastaan tuli taas miesjoukkueita milloin kylmyydestä tärisevää kaveria taluttaen, milloin tien sivussa istuen ja kramppaavia pohkeita venytellen, todettiin jälleen että ollaan me aika kovia mimmejä ja painettiin eteenpäin. Toisen pitkän uinnin jälkeen jäätyminen oli taas käsin kosketeltavaa ja tunteiden vuoristorata oli nyt sitä mieltä että mitenköhän sen maaliinpääsemisen kanssa nyt on. Asiaa ei helpottanut se, että juoksu ennen seuraavaa uintia oli minimaalinen, eikä kroppa kerennyt lämmitä yhtään. Tämä juoksupätkä oli myös viimeinen ennen toista cut offia.

Melkein pääsi itku kun kerittiin vielä toisestakin cut offista. Ei onnesta, vaan siksi että oltiin molemmat salaa toivottu, että voitaisiin jättää leikki kunnialla kesken. Onneksi toisiksi viimeinen uinti oli huomattavasti lämpimämmässä vedessä kuin edeltäjänsä. Vaikka tämänkin jälkeen Anun jalat näyttivät ennemmin osallistuvan steppikilpailuun kuin swimruniin. Nyt kun viimeinen cut off oli ohitettu, ei ollut enää mitään kiirettä mihinkään. Eikä kiirettä enää oikein pystyttykään pitämään - kaikki pienetkin ylä- ja alamäet oli käveltävä, koska voimat olivat niin lopussa. Tavoitteena oli saada pikkuhiljaa lämpöä päälle ennen viimeistä uintia. Sen jälkeen maaliin selviäisi vaikka  ryömimällä. Mutta eihän me ryömitty. Vikan uinnin jälkeen oli vaan ihan pakko ohittaa se edellä näkyvä miesjoukkue ja saatiin rakennettua vielä jotain juoksun kaltaista viimeiselle kahdelle kilometrille.

Kisan aikaisia fiiliksiä on tosi vaikeaa laittaa sanoiksi. Kuin myös maasto, tunneskaalakin meni ihan laidasta laitaan ja naisten voittajajoukkue kiteytti asian aika hyvin: up and down, friggin cool.

(c) Jakob Edholm

Maaliin selvittiin ajassa 9:42 ja sijoituttiin huikeasti kolmansiksi! Oltiin samalla myös viimeinen maaliin selvinnyt naisjoukkue. Koko kisan 95 startanneesta joukkueesta maaliin selvisi 52, joten voidaan olla aika hiton ylpeitä itestämme. Ja kuinka hienoa oli nousta hakemaan palkinto! Saatiin myös suomelaiskannustajaltamme extrapalkinnoiksi Hästensin pyyhkeet!

Kun voittajat oli palkittu ja alkoi olla aika ruveta syömään, kisajärjestäjät muistivat kertoa vielä yhdestä palkinnosta. Kaikki sarjansa kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet joukkueet saavat palkinnoksi osallistumisoikeuden seuraavan vuoden Engadin swimruniin... Vielä ei olla ihan varmoja miten tähän pitää suhtautua.

Loppuun vielä videopätkää kisasta. Se on hieno.