Ratareisi 2014

No huh. Pahoittelut jos tämän kirjoittaminen venyy. Takapuoli on niin hellänä, ettei tee paljon mieli istuskella koneen ääressä.

Kuva: Timo Kananoja

Kuva: Timo Kananoja

Mutta siis mikä ihme on Ratareisi? No Suomen ainoa ja paras 24h moottoriradalla järjestettävä pyöräilytapahtuma tietty! Tämän vuoden juhannusta ei tarvinnut sen kauempaa pohtia, vaan Pinkit Hylkeet pakkasivat auton täyteen pyörää, ruokaa ja vaatetta ja suuntasivat nokan kohti Alastaroa. Saavuttiin perille jo perjantai-illalla fiilistelemään kisatunnelmaa.

Pakkaus on taitolaji, jota me emme hallitse

Kuva: Timo Kananoja

Kuva: Timo Kananoja

Lauantai-aamu starttasi viileähkönä mutta ihan kivana pyöräilykelinä. Chipit kypäriin, vähän liikaa vaatetta päälle ja starttiviivalle. Tai ei ihan. Ensin piti roikkua hetki seurateltan liepeissä, jottei koko komeus olisi lähtenyt taivaan tuuliin. Lievää myötä- ja vastatuulta siis luvassa. Sitten viivalle ja lähtökäsky kävi. Seuraavien 24h aikana olisi tarkoitus kiertää hieman alta 3km rataa 100 kierrosta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olo oli kuin voittajalla ja tuntui siltä, että homma on jo lähes taputeltu. Kolmannen kierroksen jälkeen olo ei ollut enää ihan yhtä vakuuttunut.

Molemmat päästiin testailemaan oikein urakalla pyörien ominaisuuksia ja todettiin kumpikin että joko meidän ruumiinrakenteita ei ole luotu pyöräilyyn tai sitten pyörien säädöissä olisi parantamisen varaa. Alkuhuumassa pyörän selässä näitä pikkuvikoja ei heti havainnut, mutta kun oli aika pitää taukoa, kroppa ilmoitti aika selviä vastalauseita lajivalinnalle.

Kuva: Timo Kananoja

Joku muu olisi voinut harkita hieman kauemmin tällaiseen tapahtumaan ilmoittautumista sellaisena vuotena, jona on tarkoitus lähinnä uida ja juosta. Me ajateltiin ottaa kerralla menetetyt pyöräilykilometrit takaisin.

24h aikana käytiin kolme kertaa saunomassa (joista viimeisen jälkeen ei ollut enää radalle paluuta), kerran nukkumassa ja aika monta kertaa syömässä. Taktisesti tämä oli hyvin opettavainen kisa. Seuraavalla kerralla kannattaa joko a) lähteä matkaan hieman rauhallisemmin, jotta jaksaa painaa koko tavoitematkan ilman välikuolemia b) käydä alusta asti tauoilla useammin ja ennen kuin sille olisi edes tarvetta c) harjoitella pyörällä ajamista ennen kuin ilmoittautuu 24h pyöräilyihin.

Kuva: Timo Kananoja

No mutta niillä mentiin mitä oli ja ihan hyvin mentiinkin. Puoliväli saavutettiin jossain viiden tunnin ajamisen jälkeen. Tähän väliin otettiin taktinen saunarentoutuminen ja jatkettiin sen jälkeen vielä 20 kierroksen verran ajoa. Meno alkoi selkeästi vaatia veroja ja olisi varmaan helpompi nimetä ne paikat kehosta joissa ei tuntunut mitään. Nestetankkaus alkoi myös tässä vaiheessa jäädä vähemmälle, sillä vessakäynnitkin alkoivat olla melko epämiellyttäviä kokemuksia. Taidetaan molemmat vaihtaa seuraavalle pyöräilyreissulla satulan tilalle nojatuoli. Viimeiset niitit ensimmäiselle pyöräilyrupeamalle oli Anun reidet, jotka sanoivat sopimuksensa irti sekä Jenni-Julian puutunut takamus ja kiukutteleva niska. Ei muuta kuin saunaan antamaan kylmä-kuumahoitoa jaloille ja kylmägeeliä päälle. Kyllä helpotti ja saunalta takaisin kävely näytti jo etäisesti ihmismäiseltä.

Tähän väliin otettiin noin viiden tunnin unet, jonka jälkeen olo ei ollut ainakaan levännyt. Kyllä tämmöinen 100 kierroksen tavoittelu pitäisi hoitaa kerralla pois alta. Kuudelta oli vuorossa uusi nousu jolloin hypättiin taas pyörän selkään. Muutamat ensimmäiset kierrokset menivät siihen että pikkuhiljaa yritti laskeutua istumaan satulaan. Oli meinaan pikkasen hellät paikat. Muuten olotila oli kummasti parantunut molemmilla, vaikka sitä autuutta ei kestänyt kauaa. Siinä punnittiin plussat (kunnia!) ja miinukset (sade ja jopa pienimuotoinen raekuuro: joku jäätävä keuhkokuume tuliaisina, kropan kaikki ei enää niin hienovaraiset vihjeet siitä, että aika lopettaa meni jo monta kierrosta sitten) ja todettiin, että Ratareiden arvonimet saavat jäädä odottamaan seuraavaa kertaa. Kyllähän se jonkin verran söi naista että noin lähelle päästiin, mutta ajateltiin tällä kertaa ottaa varman päälle ja kyetä seuraavalla viikollakin urheilemaan ja pysymään terveinä.

Kuva: Timo Kananoja

Yhteensä Pink Seals pisteli polkemaan aavistuksen alle 20h ja kierroksia kertyi 177 joka tekee kilometreissä jotakin 480 luokkaa.

Vaikka joka paikkaa kolottaa ja 100 kierroksen tavoittelun epäonnistuminen vähän syö, niin ei voi sanoa muuta kuin että olipahan huikeaa ja hullua hommaa. Järjestäjille iso kiitos ja hatunnosto kaikille ja erityisesti niille jotka viimeisiin minuutteihin asti painoivat menemään veisateen keskellä. Ootte hulluja kaikki! Kyllä tässä taas kasvoi motivaatio saada pyöräilykuntoa vähän paremmaksi.

Lisää ratareidestä pääsee lukemaan ainakin kun klikkaa linkkejä Rahkamuijan, Jaanaban ja Kauramoottorin blogeihin.