Nainen ja swimrun

Naistenpäivän kunniaksi pohdimme swimrunia naisnäkökulmasta.

Samat haasteet kaikille: On hienoa, että kisoissa on niin nais-, mies- kuin sekajoukkueillakin saman pituiset radat. Samalle radalle myös lähdetään samaan aikaan, joten kaikki pääsevät etenemään sulassa sovussa ja ottamaan tasavertaisesti mittaa toisistaan.

Vaikka naisjoukkueita osallistuu kisoihin vielä melko vähän verrattuna miehiin ja sekapareihin, on naisilla kuitenkin suurempi maaliinpääsyprosentti!

Hiertymät:
Alapään hiertyminen pitkässä kisassa on kohtalaisen epämukavaa. Vessassa käynti on tällaisen episodin jälkeen pannassa.

Lajivalinta herättää edelleen huomiota:
Outo harrastus käy meriittinä työelämässä ja uusissa kohtaamisissa. Myös reitin varrella saa toisinaan erityiskannustusta mies- ja sekajoukkueisiin verrattuna.

Läski lämmittää naista?:
Pitkien ja kylmien uintien jälkeen on joskus havaittu yliatleettisen näköisten miesten olevan aika paljon heikommassa hapessa kuin naisten. Vaikka ollaankin useissa kisoissa käyty hypotermian partaalla, ei ole kertaakaan tarvinnut jättää kisaa kesken kylmyyden vuoksi.

Tasapuolinen pissatauko:
Kaikissa lajeissa näin ei ole, mutta swimrunissa ei naiset ota takkiin pissatauon pituudella, kun homma hoituu uintiosuuksilla.

Ei stressiä ulkoisista asioista:
Elämä nykypäivänä saattaa lipsahtaa toisinaan aika ulkonäkökeskeiseksi ja välillä pitää tekstiteeveestä tarkastaa seuraako missi- vai urheilukisoja. Eipä sillä väliä, kukin tavallaan, mutta swimrunissa ei varsinaisesti tarvitse miettiä miltä näyttää. Koska aika usein näyttää karmivalta. Naama on punainen kylmästä vedestä, silmien ympärillä on ikuisesti pysyvät rinkulat uimalasien jäljiltä, uimalakki on saanut hiukset yhdeksi rastaksi ja aurinko on joko polttanut uimalakin avulla rusketusrajan tai kärventänyt koko pärstän, jalat ja kädet. Jalat ja kädet ovat tietysti myös turvonneet. Niin ja jos vesi ei ole täysin kirkasta, sinulla on viikset ja parta uinnin jälkeen, sukupuolesta riippumatta. Ja onhan tää nyt lähtökohtaisestikin tosi mediaseksikäs laji, kattokaa vaikka ite:

Swimrunissa ei kyräillä naisten kesken:
...vaan ollaan solidaarisia! Jos kilpasiskon kisavarustus on jäänyt rajan taakse, true swimrun-lady lainaa sille kakkospukunsa ja -kenkänsä.

Meidän ekan kisan pelastajat, lainakamojen lahjoittajat: Team Lisas Cafe

Ohittaminen:
Erityisesti miesjoukkueiden ohittamisen on todettu nostavan mielialaa!

Kunnia omalle tekemiselle:
Me ollaan oikeasti ensimmäinen suomalainen Ötillöstä selvinnyt naispari ja ollaan aika hiton ylpeitä siitä!

Kerro meille omat kokemuksesi aiheesta nainen & swimrun (sallittu tasa-arvon nimissä myös miehille!)

Swimruntreeni talvella

Swimrun on siitä kiitollinen laji, että aika monet treenimuodot edistävät tulevan kesän kisakuntoa. Kun me treenattiin Ötillön karsintakisoihin, tehtiin aika paljon niin että juostiin hallille, tehtiin uintitreeni ja juostiin takaisin. Siitä tuli hyvää pitkää peekoota ja kohtalaisen lajinomaista treeniä kamojen kantoineen kaikkineen. Tämmöinen harjoittelu kuitenkin vaatii jo vähän enemmän aikaa ja aikataulujen kohtaamista toteutuakseen, joten se ei ole pysynyt enää repertuaarissamme. Ja toki siis monet treenit tehdäänkin ihan itsekseen, mutta aamulla kuudelta uimahallille juoksu yleensä vaati kaverin pientä painostusta.

Pitemmittä puheitta: Kolme kovaa kevääseen

Pitkät ja rauhalliset

Näitä ei melkein voi tehdä liikaa. Totta kai kannattaa muistaa vaihdella harjoittelussa painoalueita ja lepäillä välillä jottei treeni puuroudu, mutta keskimäärin hyvällä peruskestävyydellä selviää kunnialla läpi ainakin Suomen swimrunkisoista. Talviseen pk treeniin löytyy vaihtoehtoja aina kevyestä puolen tunnin palauttavasta hölkästä koko päivän matalasykkeiseen vaellukseen. Kun tekee pohjatyön hyvin, päästään myös vauhdin kimppuun helpommin. Team Pink Seals on suorittanut talven pk harjoittelua seuraavin metodein: vaeltaen, juosten tasaisella ja poluilla, uiden, pyöräillen, lasketellen ja hiihtäen. Hiihto hipoo täydellisyyttä swimruntreeninä: koko kroppa saa kyytiä ja välillä voi edetä vain käsi- tai jalkavoimin. Hetkittäinen pieni hypotermian pelko lisää treenin uskottavuutta.

Voima

Kun pohjakunto alkaa riittämään (tarpeeksi sitä rauhallista treeniä), kannattaa ehdottomasti panostaa myös voimapuoleen. Swimrunissa on reitille aika poikkeuksetta löydetty ne kaikkein spesiaaleimmat nousut ja yleensä sama mäki pitää vielä tulla alaspäin. Erityisesti vahvat reidet helpottavat etenemistä. Monesti ajatellaan että ylöspäin meneminen on se juttu, mutta kyllä mäkisellä reitillä viimeistään puolen välin jälkeen alkaa jyvät erottua akanoista alamäkiä rullailtaessa. Mitä isommalla revähdysriskillä alamäkeen tullaan, sitä jäykempää ja hitaampaa meno on. Muista treeneissä myös alamäkitreeni. Sekin vaatii omanlaista voimaa.

Mäkitreeni on siis hyvää lajinomaista toimintaa ja sellaisen harjoittaminen on mahdollista lähes missä tahansa. Helsingin seudulla kulutetaan ahkerasti Malminkartanoa, mutta kaikki pienemmätkin nyppylät on hyödynnettävissä. Älä treenaa itseäsi kuitenkaan ihan uuvuksiin, omin jaloin täytyy päästä myös alas. Keskimäärin on parempi tehdä useita laadukkaita treenejä (joiden jälkeen ei ole oksennus suussa), kuin yksi niin kova, että siitä joutuu palautumaan viikon verran. Aloittelevat mäkitreenarit sanomattakin ottavat ensimmäiset nousut vaikka kävellen, kokeneemmat juosten. Team Pink Seals esimerkkitreeni: hyvät verryttelyt + 6 x Malminkartanon huipulle. Hyvä treeni tulee myös jos kävelee mäen ylös ja juoksee alas.

Uintivoimaa täytyy myös pitää yllä. Swimruninssa usein käytettävät lättärit aiheuttavat aikamoista stressiä uintilihaksille ja erityisesti olkapäille. Kroppaa kannattaa muistuttaa lättäreillä uinnista läpi talven. Sääolosuhteet vaikuttavat myös siihen, että vaikka hallissa uintisi olisi kuinka smooth ja hyljemäinen tahansa, avovesissä aallokko ja virtaukset vaativat hieman karskimpaa otetta hommaan. Muista siis myös punnertaa, heilutella painoja ja vedellä ahkerasti leukoja läpi talven. Hyvän voimatreenin saa myös altaassa, kaverin roikkuessa jaloissa kiinni jarruna.

Tekniikka

Lajitekniikka on asia, jonka osaava pääsee vielä pitkälle. Jos yhtään arveluttaa että mitä olet tekemässä, lyhyeenkin tekniikkakartoitukseen investoiminen maksaa itsensä takaisin. Huonon uintitekniikan yhdistäminen lättäreiden käyttöön voi saada rumaa jälkeä aikaan. Hyvä koutsi (kuten meidän Johanna) bongaa nopeasti oleellisimmat puutteet ja kertoo mitä tarttis tehdä.

Juoksu on keskimäärin teknisesti helpompaa ja luontaisempaa kuin uinti. Poluilla juokseminen sen sijaan vaatii jo hieman ajatustyötä. Suosituimmilta ulkoilualueilta löytyy läpi talven aukikäveltyjä polkuja, joilla on mainiota pitää yllä polkujuoksutuntumaa. Poluilla jalat (ja koko kroppa) joutuvat koko ajan työskentelemään enemmän pitääkseen tasapainoa yllä. Poluilla juokseminen pitkän tauon jälkeen tuntuukin mitä kummallisimmissa paikoissa. Jos siis talvella treenisi painottuu enemmän esimerkiksi hiihtoon ja tasaisella juoksuun, käy aina tilaisuuden tullen muistuttamassa jalkoja poluilla etenemisen haasteista (ja hauskuudesta). Myös kaikki tasapainoa ja koordinaatiota parantavat kiemurtelut kunniaan.

Muita päteviä treenivinkkejä:

Pidä keskikroppa kuosissa!

Treenaa kisaparin kanssa
Motivoidu katselemalla kesän swimrunkuvia

Käy uimahallin kylmäaltaassa karaistumassa

Muista syödä hyvin, levätä tarpeeksi ja pitää treenin kuluttamasta kropasta huolta

Facebookryhmä: Swimrun Finland: vertaistukea ja treeniseuraa

Tee sitä mikä on kivaa. Kuten jo alussa mainittu, aika moinen fakiiri saa olla jos ei monipuolisesti eri lajeja treenaamalla selviä swimrunkisoista läpi

Solvalla, Swimrunkauden päätös

Suomen swimrunkisakausi on tullut päätökseensä. Solvalla Swimrun on taputeltu ja koska siitä tuli Pink Sealsin ainoa yhteinen swimrunkisa, tehtiin siitä oikein mittava videotuotanto.

Kisapäivä oli mukavan rapsakan viileä ja vesien lämpötila oli ilmeisesti juuri viime metreillä päässyt laskemaan. Meidän kisataktiikka oli lähteä liikenteeseen keulimatta, tehdä kiva reissu ja muistaa syödä tarpeeksi. Onnistuttiin,vaikka lopussa alkoi karmiva nälkä lähestyä.

Nyt saatiin mennä pitkälti ihan omassa rauhassa koko kisa. Toisella lenkillä nähtiin muita joukkueita oikeastaan vain uintien aikana.

Hieno kisa taas kerran. Erityiskiitos supermukaville ja kannustaville toimitsijoille!

Videotuotanto on taattua suomilaatua; välillä huudetaan ja välillä ei kuule mitään. Enjoy! Ja pahoittelut myös.

Päiväni Hylkeenä

Jos jotakuta on joskus ihmetyttänyt miten meidän kaltaiset maailmallakin huomiota herättäneet suomalaisen kestävyysurheilun toivot ja huippublogaajat arkensa viettää, niin voit tästä eteenpäin olla miettimättä ja lukea seuraavan, Päiväni Hylkeenä tekstin.

Todellinen swimrunhenkilö aloittaa päivänsä aina heräämällä neljän aikaan, jotta biologinen kello pysyy rytmissä Ötillön starttilaukauksen (06:45 Suomen aikaa) kanssa. Aamupala on runsas ja sen syönnin jälkeen on mahdollista palata vielä nukkumaan. Todellinen swimrunhenkilö kuitenkin aloittaa tässä vaiheessa valmistautumisen päivän treenin nuuhkimalla neopreeniä ja hirveän hajuisia kenkiä, jotka ovat unohtuneet muovipussiin edellisen treenin jäljiltä. Kaikkein todellisin swimrunhenkilö on tietenkin nukkunut märkäpuvussa.

Tasan kello 6:45 swimrunhenkilö löytää itsensä Solvallasta, Kaitalammelta tai Munkkiniemen rannasta. Pedantisti kellonlyömällä tapahtuu päivän ensimmäisen harjoituksen startti. Harjoituksen ydintarkoitus on turruttaa swimrunhenkilön jatkuvasti prosessoima ajatus; "onko tässä mitään järkeä?"

Mikäli swimrunhenkilö on valinnut treenipaikakseen Munkkiniemen tai vastaavan, kello 7:31 swimrunhenkilö joutuu elvyttämään työmatkapyöräilijän ja kertomaan tälle sekä poliisille, miksi syöksyy pensaikosta kumipuvussa pelottelemaan työssäkäyviä ihmisiä.

Treeni huipentuu siihen, kun swimrunhenkilö sitoo narun toisen pään nilkkojen ympäri ja toiseen päähän kiven. Kivi tiputetaan pohjaan noin kaksikymmentä metriä ennen rantaa. Harjoitus on mitä mainioin simuloimaan Ötillön "possu-uintia", jossa virtauksista johtuen on käytännössä mahdotonta päästä rantaan. Harjoitus loppuu, kun pelastuslaitos tulee noutamaan swimrunhenkilön.

Nyt pitää syödä. Ja laittaa facebookiin pari kuvaa todistusaineistoksi.

Varusteiden tuunaus on swimrunhenkilölle hyvin tärkeää. Treenien välissä swimrunhenkilö testaa kuinka lounaan ylijäämänuudelit soveltuvat kengännauhoiksi (eivät sovellu). Swimrunhenkilö myös testaa minkä merkkisellä tussilla kirjoitetut nuotit lättäreissä painaa vähiten (kaikki painaa yhtä paljon). Äärimmäinen swimrunhenkilö googlettaa mitkä sisäelimet eivät ole ihmiselle tärkeitä.

Päivän toinen treeni pyhitetään välinetestille. Toisen piilolinssin jättäminen pois keventää kuormaa, mutta kostautuu etäisyyksien vaikeasta hahmottamisesta johtuvana hortoiluna.

Illalla syödään taas. Ja laitetaan pari kuvaa facebookiin.Todellinen swimrunhenkilö avaa Ötillön Youtube-kanavan ja fiilistelee menneitä. Swimrunhenkilö kaivaa kalenterin esiin ja valitsee itselleen sopivat kisat pitkin Eurooppaa. Swimrunhenkilö avaa ilmoittautumissivut ja lompakon ja lopulta googlettaa minkä verran niistä sisäelimistä maksettaisiin mustassa pörssissä.*

*Kirjoitus saattaa sisältää fiktiivisiä kohtia

Kesän triathlonkokeilut vol1

Kirjoittanut Anu

Kaikkea pitää kokeilla. Tänä kesänä vuorossa oli taas niinkin jännittävä lajikokeilu kuin triathlon. Keväällä ja kesän alussa oli tarkoitus treenailla aika paljon aktiivisemmin pyöräilyä, mutta kolme viikkoa ennen Finntriathlon Tahkon kisaa havahduin ja irrottelin maantiepyörän trainerista. Puolustuksen puheenvuoro perustelee tätä yllättävällä suunnistusinnostuksella ja omilla kisajärjestelyillä ja kaikilla muilla yhtä pätevillä selityksillä. Ajattelin koko kevään että alan pyöräilemään sitten kun se, tämä ja tuo on ohi. Kuitenkaan lopulta kahden viikon pyöräkuurilla ja yhdellä elpymisviikolla ennen Tahkon puolikasta ei tehty ihmeitä. Takapuoli ja niska ehtivät tottua menoon ja se sai nyt olla tarpeeksi.

Mua ei koskaan arveluta nää uintiosuudet. (c)Bullseye Photography

Kisa ei nyt ihan hirveästi jännittänyt. Perus pikkuahdistus ennen järveen menoa ja kova etukäteisperustelu itselle ja muille kun ei oo tullut treenattua sitä pyörää yhtään. Lähdettiin uimaan ja se ei jotenkin ollut niin kivaa kuin oisin halunnut. Fakta on se, etten ole tehnyt yhtään kovaa uintitreeniä varmaan vuoteen. Läpsyttelen aina sitä iänikuista matkavauhtia. Kisassa tuppaa aina alussa lähtemään vähän keulimaan ja niin nytkin. Koitin hidastaa, mutten onnistunut. Ahdisti jos joku tuli ohi. Hapenotto oli aika huonoa ja varmaan huomaamattani olin taas palannut ilmannieleskelymoodiin. Vähän paha olo ja olin superiloinen kun vaihtoalue alkoi häämöttää edessä. Rantauduin ajassa 39:24 ja olin kyllä vähän pettynyt. Kaksi vuotta sitten Joroisilla aika oli 37:51 ja ajattelin että kyllä nyt ainakin samoihin mennään. No sitten kävin kehityskeskustelun itseni kanssa, jossa selvisi, etten oikeastaan ole treenannut uintia niin, että voisin odottaa minkäänlaisia tulosparannuksia. Olin siis lopulta ihan tyytyväinen aikaani.

Pyörälle lähtö oli kaameaa. Vatsaan sattui ihan älyttömästi ja vesisateessa polkiessa syntyi taas ajatus että eihän tässä ole mitään järkeä. Energiasuunnitelmat meni ihan pipariksi vatsan vuoksi. Pyöräilyn ensimmäisellä puoliskolla en saanut oikeastaan mitään alas. Vatsaa oikein vihloi ja mietin että jos se ei juoksuun mennessä lopu, niin tästä tulee vielä pitkä päivä. Yritin laskea housujen vyötärökaistaletta alas jos se helpottaisi vatsan toimintaa. Ei apua. Arvioin vaihtoehtoja ja päätin etten yritä väkisin saada energiaa alas. Jos vatsa rauhoittuu, niin sitten koitan paikata tilannetta mahdollisuuksien mukaan. Ja puolen välin jälkeen vatsa sanoi "Jee" ja sitten me mentiin hyvässä yhteisymmärryksessä pyöräilyn loppuun. Koitin nautiskella energiaa vähän useammin toisella puolikkaalla, mutten uskaltanut ihan hirveästi ennen juoksua. Pyöräreitti oli mainio ja jopa tällä pyörätaustalla nautiskelin puolen välin jälkeen. Salainen haaveeni oli saada pyöräily alle kolmeen tuntiin. Okei, aluksi tavoite oli selkeästi kolmen tunnin alle, mutta siitähän ei nyt tullut mitään. Nelisen kilometriä ennen vaihtoa vilkaisin kelloa. Kolmen tunnin alitukseen olisi aikaa kuusi minuuttia. En muistanut laitoinko kellon päälle vaihtoalueella vai vasta pyörän päällä, joten ihan tarkkaa tietoa osuusajasta ei ollut. Ajattelin kuitenkin että olisi hyvä ratkaisu polkea ihan täysillä viimeiset kilometrit ennen juoksuun lähtöä. Siinä vaiheessa kun muut ravistelivat jalkojaan edessä odottavaa juoksuosuutta varten, minä vedin ohituskaistalla laikka punaisena vain todetakseni että pyöräaika oli 3:02:44. Kisan jälkeen taas ärsytti. Miten mä en nyt muka päässyt kovempaa. Kehityskeskustelussa selvisi kuitenkin, ettei kahden viikon täsmätreenillä ehkä ole rahkeita parempaan. Ja olin lopulta tyytyväinen.

Juoksuun lähdettäessä en tuntenut jalkojani. Pieni pyöräspurtti voidaan jättää seuraavissa kisoissa pois. Jalattomuudesta huolimatta alkuvauhti oli minun mittapuun mukaan naurettavaa 3'45'' tahtia. Naurettavaa siis siinä mielessä että tuolla vauhdilla olisin kuollut jo ennen ponttoonisiltaa. Se on vaan hassu tunne kuinka alussa jalat vaan vie ja ihminen vikisee. Päätin rauhoittaa vauhdin vitoseen. Tämä oli alkuperäinen suunnitelmani edetä reitillä. Ensimmäisellä kierroksella teki hirveästi mieli juosta kovempaa. Käskin itseäni juoksemaan vitosta. Se oli ehkä pitkään aikain viisain kisapäätökseni. Toiselle kierrokselle lähdettäessä askel ei ollutkaan ihan yhtä lennokas ja pysyäkseen tavoitevauhdissa, piti ihan tehdä töitä. Aika hyvin vitosen tahti pysyi, kunnes mittavan ohitusurakan jälkeen vatsaan tuli taas ihan jäätävä pistos. En päässyt siitä eroon. Ensin hidastin vauhtia ja lopulta olin tien sivussa hetken aikaa kaksinkerroin pienellä aikalisällä. Letka meni ohi ja ärsytti. Koitin jatkaa juoksua, mutta se oli kivuliasta. Yritin suggeroida itseni kivuttomaksi "kipu on vain tunne, tunteita voi hallita." Ehkä puolitoista kilometriä kärvistelin jotain hiipimisen ja hölkän välimaastoa kun kipu laukesi. Sitten oli pakko ohittaa se letka joka tuli aikalisän hetkellä ohi. Maaliin selvisin ajassa 1:54:01. Pari minuuttia siitä olisi saanut pois ilman juoksun aikaista kramppia ja ehkä muutaman vielä paremmalla energiansaannilla. Mutta kuten kehityskeskustelussa selvisi, jossittelu on turhaa, tämä meni nyt näin.

Loppuaika oli 5:41:47. Sain hienon mitskun ja finisherpaidan, huonosti olleiden housujen myötä "vatsahaavan", vasempaan nilkkaan pienen tulehduksen ja innostuksen osallistua taas pian uudestaan johonkin hiton triathlonkisaan. Kohta mennään taas.

Ruokailut kisareitillä

Saimme kysymyksen aiheesta juoman ja lisäenergian kuljettamisesta reitillä ja tässä tulee meidän kokemuksia swimrunin aikaisesta energiansaannista. Koska emme ole kokeilleet/keksineet kaikkia mahdollisia tapoja, on suotavaa että muita tapoja testanneet kommentoivat alle omat bravuurinsa.

Keskimäärin swimrunkisoissa on erinomaiset juoma ja energiatarjoilut. Mitä enemmän lajia on harrastanut, sitä enemmän tietää omista tarpeistaan ja luottaa siihen että toisinaan selviää helposti pelkillä järjestäjien tarjoamilla energioilla. Koska kisassa pitää kaikki kantaa lähdöstä maaliin, (paitsi huoltopisteille voi jättää vaikka tyhjät geelipaketit) kannattaa myös energiantarvetta hieman optimoida.

Kisoissa huoltopisteiden tuotteisiin kannattaa tutustua etukäteen. Jos tiedät minkä merkkisiä geelejä energiapisteiltä saa, kannattaa niiden sopivuutta omalle mahalle testailla jo ennakkoon. Jos geelit ovat epäsopivia, kannattaa kuljettaa omat mukana. Märkäpuvun alla geelejä kulkee melkein missä vain. Toisissa swimrunmärkäpuvuissa on taskut, joihin mahtuu oikein hyvin tunkemalla kymmenisen geeliä. Emme mene takuuseen etteikö täyteen ahdetussa taskussa jokunen geelipaketti räjähtäisi. Headin valikoimasta löytyy myös swimrunpaita taskuilla. Itse olemme kuitenkin lähes aina tunkeneet geelit ynnä muut märkäpuvun taskuihin tai lahkeisiin. Taskuista geelit on näppärä kaivaa ilman tarvetta pysähtyä. Jos reitillä aikoo riisua yläosan, ei sen alle kannata tunkea mitään irtotavaraa. Ja vaikka aikoisikin turvautua järjestäjien energiapisteisiin, kannattaa aina olla muutama oma geeli mukana. Kaiken varalta.

Jos ollaan tarvittu omaa juotavaa mukaan, se on hoidettu aina juomarepun kanssa. Pelkällä rakolla pärjää myös mainiosti. Olemme nähneet liivejä märkäpuvun alle laitettavaksi, jonne juomarakko sujahtaa. Sellaisia on helppo tuunailla myös omatoimisesti. Jos epäilet ettet tule laskemaan yläosaa alas, voi rakon sujauttaa märkäpuvun alle sellaisenaan. Juomarepun käytön plussa on sinne mahtuva muu tavara. Olemme kuljettaneet siellä myös kisojen pakollisia varusteita, kuten kompassia, painesidettä, karttaa ja omia lisägeelejä. Jos juomareppua tarvitsee täyttää kesken reitin, kaveri avustaa jottei reppua tarvitse ottaa pois. Jos taas on intressejä edetä reitillä mahdollisimman vauhdikkaasti, juomareppu kannattaa sijoittaa märkäpuvun alle, jolloin veden vastus pienenee. Mitä isompi kyttyrä selässä on, sitä enemmän se hidastaa uintia. ÖTILLÖssä näimme yhden parin aivan järkyttävän kokoisen repun kanssa. He eivät selvinneet maaliin.

Päivän sää, reitin rankkuus, oma kokemus ja tavoitteet ratkaisee paljolti minkälaisella arsenaalilla kannattaa lähteä liikenteeseen. Sanoisimme että keskimäärin enemmän on parempi. Siinä vaiheessa kun kamppaillaan totisesti titteleistä vähemmän saattaa olla enemmän. Jos tavoitteena on kuitenkin harrastaa omaksi iloksi omilla reiteillä tai kisailla vähän rennommalla otteella, ei energiaa ja juotavaa kannata turhaan alimitoittaa.

Jos kisa alkaa lähennellä neljää tuntia tai menee sen yli, alkaa aika usein kaipaamaan kiinteämpääkin ruokaa. Vaikka geeleistä saa energiaa, vatsan tyhjyys ei tunnu kivalta. Energiapisteillä on yleensä tarjolla banaania, suolakurkkuja, energiapatukoita tms joista saa hieman vatsantäytettä. Kiinteän syöminen kannattaa ajoittaa niin, ettei heti perään tule alamäkeä. Alamäessä juokseminen hölskyttää vatsaa ja saattaa aiheuttaa ongelmia.

Uiminen asettaa tiettyjä vaatimuksia mukana kuljetettavalle ravinnolle. Banaani esimerkiksi ei ole kovin houkuttelevassa muodossa muutaman uinnin jälkeen. Kaikki mikä ei ole valmiiksi vesitiivistä kannattaa pakata minigrip pussiin. Jos krampit tuntuvat vaivaavan, voi juomaveden mukaan sekoittaa jonkin elektrolyyttitabletin/magnesiumia/suolaa, tai ottaa vastaavia tuotteita vesitiiviisti pakattuna mukaan. Toki geeleistäkin näitä aineita löytyy, mutta erityisen kramppiherkkien ihmisten voisi olla suotavaa ottaa hieman ekstraa mukaan.

Kisoissa on näkynyt myös pieniä pehmeitä juomapulloja (esim. Hydrapack) jotka saa näppärästi tungettua märkäpuvun sisään. Kätevää kuljetusväline geeleille on myös pienet ja joustavat "vyölaukut" sekä racebeltit.

Muita kisoista opittuja kokemuksia energiansaantiin liittyen:

Ala ottamaan energiaa sisään ajoissa! Alussa on helppo mennä aamupalan voimalla parikin tuntia, mutta mikäli on halua jatkaa vielä toinen samanmoinen tai pidempään, kannattaa geeliä ja nestettä vaan ruveta nauttimaan nopeasti lähdön jälkeen.

Tunge sitä energiaa naamaan vaikka ei tekisi mieli. Ainakin 2015 Engadinin tulokseen olisi voinut vaikuttaa sillä, että geelit olisi tungettu naamaan vaikka parin toimesta. Ota mukaan myös eri makuisia geelejä. Jos yksi alkaa tökkimään, toinen ehkä menee.

Nykyään on tarjolla myös geelejä, joissa on tarvittava nestemäärä sisällytettynä. Et siis tarvitse ainakaan esimerkiksi näiden nauttimiseen lisävettä.

Älä ikinä heitä tyhjiä geelipaketteja luontoon. Pitäisi olla itsestään selvää, mutta esimerkiksi Utön tämän vuoden kisassa roskaa näkyi harmittavan paljon. Niin paljon, ettei kaikki ole voineet vahingossa tippua.

Sitten vaan testailemaan ja raportoimaan alle omat kikka kolmoset!

Utö Swimrun 2016

Kirjoittanut Anu

Hädässä ystävä tunnetaan. Nyt hätä oli sen näköinen että The Mumins joukkueen Utö debyytti oli vaarassa joukkueen jäsenen loukkaantumisen vuoksi. Jossain välissä huomasin lupautuneeni paikkaamaan tilanteen. Ei hätää, kolme viikkoa aikaa opetella taas uimaan.

Niin löysin itseni jättilättärit käsissä Utö Swimrunin lähtöviivalta uuden tuttavuuden, Sirkun, kisaparina. Lähtö pamahti. Ennätysmäärä osallistujia liikahti eteenpäin ja kohta mekin päästiin hölkkäämään. Olo oli ihan kamala. Selkä oli ollut jo jonkin aikaa vähän sökönä kaikesta istumisesta ja uudesta innostuksen kohteesta, kiipeilystä. Perjantainen osteopatiakäynti ei kerennyt helpottamaan tilannetta sunnuntaihin mennessä. Normaalisti olo on seuraavana tai viimeistään sitä seuraavana päivänä superlennokas. Nyt olin onnistunut hankkimaan sellaisen jumin, että kroppa vaan ihmetteli monta päivää miten päin olla. Juosta pitäisi silti ja tässä vaiheessa oli taivallettu n. 500 metriä 33,5 kilometristä tiellä, poluilla ja maastossa, päälle vielä 5,5 kilometriä uintia meressä. Mietin vain että missähän vaiheessa sanoisin, etten ehkä selviä maaliin asti. Tuntui kuin koko ylävartalo olisi ollut niin kipsissä, ettei hapenotto onnistunut ja samalla joku takana tulevista juoksijoista tuntui iskevän tikareita suoraan selkään. Priimaa.

Koitin valittaa mahdollisimman vähän. Mutta jos jotain salaisia menestystoiveita olisi ollut, ne karisivat tässä vaiheessa. Selvisin jotenkin ensimmäiselle uinnille. Jännitin mitä selkä tykkäsi uinnista jos juoksukin tuntui noin pahalta. Uinti oli ihanaa. Kylmä vesi oli suurin piirtein parasta mitä siihen väliin olisin uskaltanut toivoa. Ensimmäisen uinnin jälkeen olo helpottui hetkeksi, kunnes tikarin iskijä oli ilmeisesti taas ottanut meidät kiinni ja jatkoi siitä mihin jäi. Onnekseni huomasin, että jokaisen uinnin jälkeen olo pysyi hyvänä aina hieman pidempään. Puolessa välissä aloin jo oikeasti elätellä toiveita että joukkueemme selviäisi maaliin asti. 

Reittiä oli hieman pidennetty kahden vuoden takaisesta, mutta vähintään yhtä upea se oli. Meidän muumijoukkueen vauhdit sopivat todella hyvin yhteen ja olotilan kohennuttua alettiin yksitellen napsimaan edessä näkyviä naisjoukkueita (ja kaikkia muitakin) kiinni. Uinnit oli meidän vahvaa aluetta (kiitos jättilättärit). Ohittaminen on kivaa. Oltiin aikaisemmin puhuttu, että tärkein tavoite on selvitä reitistä läpi hyvällä fiiliksellä, ei niinkään skabailla kisamielessä. Mutta kuten siinä aina käy kun laittaa kaksi piilokilpailuhenkistä ihmistä samaan joukkueeseen, pakkohan se oli kiristää vauhtia jossain vaiheessa. Taidettiin lopulta ohittaa 10 naisjoukkuetta kisan aikana. Myös sekasarjalaisia ja miesjoukkueita tuli selkä edellä vastaan läpi koko kisan. Erittäin hyvä nousujohteinen kisa alun katastrofistartista huolimatta.

Kannustus reitillä oli taas jotain aivan käsittämätöntä. Lopussa vanha pariskunta oli jopa kaivanut lähtölistasta meidän nimet ja mies kannusti ”Hyvä Sirkku ja Anu!”. Kelloa taidettiin katsoa ensimmäisen kerran viiden tunnin kohdalla ja todettiin että onhan tässä nyt tovi taivallettu. Minä tosin laskin alussa kilometrejä jatkuvalla syötöllä ja kävin kehityskeskusteluja itseni kanssa. Enää 37 kilometriä jäljellä, jaksaa, jaksaa. 

Reitti on ihana. Matalissa vesissä on niin kirkasta vettä että voi ihailla pohjaa. Pitkissä uinneissa saattaa uida karikolle. Maasto on erittäin vaihtelevaa. Tarvitaan reittä ylämäkiin ja hyvää tikkausta hiekkatiepätkille. Loppulenkki on kuin pedattu huimille voittotaisteluille. Joku päivä vielä niissäkin mukana. Rantakalliot olivat liukkaita ja tämä suositus tulee nyt suoraan sydämestä: VJ:n Irockit on ihan pitelemättömät kengät näissä touhuissa. Ote kalliosta pysyy kuin tauti. Muutoin varustepuolella luotettiin vanhaan kunnon pullari ja lättärit yhdistelmään ja lahkeista lyhennettyyn swimrunmärkäpukuun.

Vaikka kylmä vesi teki tosi hyvää pitkin reittiä, oli lopun 600 metrin uinti jo vähän liikaa molemmille. Turvauduin vanhaan taktiikkaan ja laskin käsivetoja sekä koitin olla ajattelematta sitä faktaa, että jalkojen tunto alkaa tasaisesti kadota. Tämän uinnin jälkeen koettiin pienimuotoisia epätoivoisia hetkiä kömpelöiden ja toimimattomien jalkojen ansiosta. Edessä kuitenkin siinsi taas yksi oranssi joukkue (naisten väri) ja olihan se sanomattakin selvää että ohi oli mentävä. Tunto palautui ja edessä oli enää viimeinen noin viiden kilometrin kunniakierros ja maali. Alun perin suunniteltiin ja harjoiteltiin tyylikästä telemarkmaaliintuloa, mutta revähdysvaaran ollessa käsin kosketeltavissa, toteutus saattoi jäädä hieman vajaaksi. Maaliviivan yli, yläfemmat, halaus ja pam, selkä pamahti taas ihan juntturaan. Hienosti toimii ihmisen elimistö. Ei ole ensimmäinen kerta kun kroppa kestää tasan maaliviivalle asti.

Reissu oli kyllä jäätävän upea. Ja aika erinomainen tuuri oli myös saada tuollainen supernainen ihan randomilla kisapariksi. Lopulta tulimme maaliin sijalla 11/25 ajassa 5:26:16. Hyvä Muumit. Ehkä vielä joskus.