Äiti ja iskä myäs laitto mulle luistimet jalkaa jo kolmen
vanhana ja hiihtämäsäki me käytiin iskän
kaa jo sillo ku mää olin tosi piäni. Siks mää varmaan oonki aina tykänny tosi
paljo talviurheilusta. Meil oli talvisin jääkenttäki iha siin kotipiha vieres
ja joskus mää kävinki mont kertaa päiväs luistelemasa. Kerran mun varpaat paleltu
nii, et piti sulattaa niit lämpimäs vees, mut ku mä en vaa halunnu lopettaa...
Kesäsi mää tykkäsi uira. Tai oikeestaa se oli semmosta vedes
plutjausta, hyppimist ja sukelteluu. Mut sillee mää tottusin vettee. Huulet
sinisinäki piti viel yrittää polskia. Iskä ja äiti saiki ylleensä väkisi
raahata mut ylös järvestä. Vähä myöhemmi meille ostettii semmone piäni
uima-allas pihalle ja siin me si kans riahuttii mun sisarusten kans. Joskus
saatettii olla siinäki monta tuntii. Välillä ehk käytii saunasa.
Kouluun mul oli ala-asteel matkaa joku kaks kilsaa. Se
kuljettii kavereitten kans pyärillä. Joka päivä. Ympäri vuoden. Sillon ei
kukkaan puhunu mistään ”talvipyäräilystä”. Kerran me päätettiin repästä ja
mentiinki potkukelkoilla.
Yheksä-vanhana mun paras kaveri sai mut puhuttuu mukkaans
futisreeneihi.
Mää olin iha paska ja jo tunnin reenin jälkee iha piipus.
Mun ekas pelisä sain viie minuutin peliajan jälkee pallon keskel pläsiä ja
lopun pelin istusinki si tukko nenäs vaihtopenkil. Mut mää en lopettanu. Mää
harjotteli ja pelasi monta vuatta, kehittysinki tosi paljo. Yhtenä vuanna mein
joukkue voitti Turun piirisarjassa pronssii. Mul o viäläki se mitali tallesa.
Mut ei must kuiteka koskaa mittään huippufutaajaa tullu.
Si ku piti siirtyy yläasteel, mää päätin hakkee liikuntaluakal
ku mää tykkäsi liikasta. Sinne oli oikee pääsykokkeetki, mut mää pääsi. Meil
oli si koulus vähä enemmä liikkaa ku tavallisil luokil.
Ja koska mää olin ollu aina hyvä luistelemmaa, mää päätin yläasteel alottaa kans ringete. Siinä mää olin jopa aika hyvä. Heti ekas pelis tein maalinki. Mää taisin ehtii harrastaa sitä jopa pari vuatta enneku mein joukkue si hajos... Ja sit vähä myähemmi hajos futisjoukkuekki.
Siin yläastee alus iskä vei mut ekaa kertaa laskettellee ja
pääsin myäs ekkaa kertaa käymää Lapisa. Mää rakastusin lasketteluun heti sillo
ekal kerral, ja Lappiin kans. Sen jälkee mää oon aina haaveillu et asusin
joskus jossai, mis pääsis laskettellee joka päivä. Viälä se ei oo totteutunu,
mut oon kyl käyny lomil laskee tosi hianois paikois, niinku esimerkiks Åres
Ruattis, Oppdalis Norjas ja Chamonixis Ranskas. Alppeihi mää rakastusin kans
täysii ja nykyään mää haaveilenki ussein muuttavani sinne.
 |
| Täsä mää oo Alpeilla |
No, mut sillon ku mun ringette- ja futisharrastukset loppus,
mun täyty keksii jottai muuta... Ni si mää aloin käymää airobikis. Ja myähemmi
bodipumpis ja kompatis ja spinningis ja kahvakuulas ja atakis ja mitä kaikkii
niit ny o. Se oli kivvaa, kunnes mua alko vähä kyllästyttää. Mitä järkee o
reenata jos ei o mittää tavotetta?
Ton rosessin aikana mää
jotenki ehtisin käydä lukion, tavata mu nykyse miähe, assuu vuaden
Tampereel, opiskella teknistä piirtämistä, mennä naimissii, muuttaa Espoosee ja
alottaa restonomiopinnot. Mut koska tää juttu ny keskittyy mu
liikkumishistoriaa, mää ohitan nää vähemmä olennaiset jutut.
Siit ku mää muutin Espoosee, o ny kolme ja pual vuatta. Enkä
mää muuten oikeesti puhu ennää tällee (oonks oikeesti joskus puhunu??). Mut
aijjon silti kirjottaa tän loppuun näin, koska tää o nii hauskaa et mua
oikeestaa vähä naurattaa koko aja.
Espoos mää kävin viäl yli vuaden verran just tommosil
ryhmäliikuntatunneil, kunnes si yks mun kaveri pyys mua sen kans Vantaa
triathlonnii. Mää olin kyl kuullu triathlonist aikasemminki, mut mää luulin
etten mää pystyis siihe.
Olin vääräsä.
Se oli semmone kokeile triathlonia –kisa, misä matkat oli
0,5 km uintii, 20 pyäräilyy ja 5 juaksuu. Me ilmottauduttii vaa muutama viikko
enne sita kissaa, ni ehä mää hirveesti ehtiny siihe harjotella. Mää kummiski
kävi sellase uintitekniikkakurssi ja opi vähä vaparin tekniikkaa. Siis VÄHÄ.
Siin kisas en oikeesti pystyny sitä uimaa ku vähä alus ja lopus, mut onnek se
uintimatka oli nii lyhyt. Pyöräily ja juoksu meniki si hyvi ja maaliin tullesa
tunsin itteni vähintäänki aironmäniks.
Se oli mennoo si sen jälkee. Mää liittysin Helsinki
Triathlonnii aika pian sen jälkee ja harjotteli paljo ittekseni, varsinki
uintia. Ja sehä rupeski sujjuu pikkuhiljaa. Mää muistan viäläki ku ekan kerran
pystyin uimaa vaparia kolme sattaa metriä putkeen. Se oli aivan käsittämättömän
hianoo!
Rahhaaki meni. Ostin uuden pyärän, varusteita ja
vaatteita... Mut ei siitä mittää olis ilman niitä tullukkaa.
Sinä kesänä mää en ennää kisannu, mut mää olin jo päättäny
et seuraavana kesänä kissaisin enemmä, ehkä perusmatkaa (1,5/40/10). Vähä enne
joulua mää si sain semmose ajatukse, et mitä jos mää ilmottautusi
Finntriathlonnii. Aluks se oli vähän niinku vitsi, mut sit mä aloin miettii et
pystyisiks mä oikeesti suorituu siitä. Mää en ollu koskaa pyöräilly yheksää
kymmentä kilometriä tai juossu puolimaratoonia, mut jotenki mää vaan uskosin
itteeni nii paljo et mää ilmottautusin sinne.
Ja si mää reenasi. Samalla mää myäs luin yliopiston
pääsykokkeissii, koska oli todennu ettei hotelli—ja ravintola-ala ollu se mun
juttu. Mää halusin pelastaa maailman ja päästä opiskellee ympäristötieteitä.
Viime kesänä mää sen sitte tein (siis Finntriathlonin, en
pelastanut maailmaa... vielä). Aikaa siihe meni kuus tuntia ja kaheksa minuuttia
ja mulle se oli hyvä aika. Kävi viäl nii hassusti, että mää voitin oman
ikäsarjani SM-pronssia, vaikka olin kyl oikeesti vasta seittemäs. (Joo, seki o
näköjää mahrollista.)
 |
| Täsä mää saan mitallin |
Ja pääsin myäs yliopistoon. Just sinne, mihin mää olin halunnu. Ja maailmaki odottaa edelleen
pelastamista.
Syyskuusa mää sitten juaksin ensimmäisen maratonini. Mää en
ollu hirveesti harjotellu siihe, mut mun tavote oliki lähinnä selviytyä maaliin
asti.
Ekat kolkyt kilsaa oli itseasias tosi hauskaa. Sit sen
jälkee rupes jo vähä jalois tuntuu. Onneks sellane vanhempi miäs juoksi sii mun
kans ja me juteltii koko aja ni sit se väsymys unohtu. Se miäs oli seuraavana
päivänä menosa toiselle maratonille... Kolmenkymmeneviiden kilsan kohdal se
kuitenki jäi musta ja mun piti si juasta yksi. Ja siin vaihees väsytti jo
oikeesti. Mun miäs pyäräili välillä siin viäres mut mää olin nii väsyny et
tiuskin sille vaa kiukkusesti ku se yritti kannustaa mua.
Neljänkymmene kilsan kohal sellane nainen juoksi mun vieree ja
se sano, et ”me ollaa juostu melkei alusta saakka samaa tahtia että eiköhän
mennä yhessä loppuu asti”. Sil naisella tuntu olevan voimia viäl tosi paljo
jäljel ja me otettiinki siihe si oikee torelline loppukiri – siis oikeen
”juostiinjuostiin”. Mää vaan vaannosin miälessäni, että ”mää en koskaa ennää
lähe maratonil, mut nymmää juaksen tän loppuun asti”.
Ja kyllähä mää sen loppuun juaksin, aikaan neljä tuntia ja
kakskytviis minuuttia. Ja aika lailla heti maalin tulon jälkeen mää päätin,
että ens vuanna täytyy juasta alle neljän tunnin.
Se oli mun viime kaude viimine kisa.
Monet kyssyy aina, et miten mää jaksa reenata näi paljo.
No, enimmäksee mää tee sitä iha vaa siks, et se o nii
kivvaa. Mää tykkää juasta, uida ja pyäräillä. Lihaskuntoo mää tykkään kans tehä
ja ny talvel oon taas innostunu hiihtämisest. Mää teenki yleensä aina vähä
vaihdelle sitä, mikä millonki tuntuu kivalta. Kaikkei enite mää tykkään liikkua
ulkona luonnosa.
Ja se aina kans motivoi ku huamaa kehittyneens. Joskus sitä
jopa yllättää ittensä iha täysi. En mää olis viälä pari vuatta sitte
haaveillukka mihinkä aironmänkisoihin osallistuvani.
Joskus nuarempana mä en yhtää tykänny mistää kisoist, mut
nykyää kisapäivät o mun kesän kohokohtii. Mää nautin tosi paljo niihi osallistumisest
ja tiiän että ne kisakokemukset on sitä parempia, mitä paremmi o valmistautunu.
Seki motivoi reenaamaan.
Sit on tiätty niitki päivii, jollo ei hirveesti huvita. Ja
niitä aamuja ku pitäs viis kolkkyt herätä ja lähtee juaksee uimahallil... Sillo
auttaa just se, et o ilmottautunu johonki kissaa ja sitoutunu johonki
tavotteesee. Ja kaverin kaa reenaamine o yleensä hauskempaa, ainaki jos o pitkä
reeni tai tosi aikane aamu. Mut mää kyl tykkään myäs yksin reenaamisest.
Sit mää tiätty syän terveellisesti ja paljo. Nukkumine o
kans tosi tärkeetä ja mää meenki yleens aina tosi aikasi nukkuu. Viinaa mää
juan vaa harvoi ja tupakkaa en tietenkä polta.
Lihashualtoo mää oon aina ollu vähä laiska tekkee, mut viime
aikoin oon alkanu siihenki panostaa enempi ja se kyl kannattaa. Mää yritän
venytellä ainaki vähäse joka päivä ja si mul o tollane pilatesrulla, mil saa
kivasti hiarottuu lihaksii. Hiarojallaki mää oon käyny, mut ku mää oon tämmöne
köyhä opiskelija, mul ei oikee oo varraa siihe. Siit olis kyl mulle tosi paljo
hyätyy, ku mul tuppaa noi lihakset aika kirreet olemaa ja varsinki penikat o
ussein tosi jumis.
Ens kaudella mun tavotteena on parantaa aikoja sprintti-,
perus- ja pualimatkan triathloneis. Ja sit mää edelleen aijjon juasta sen
maratonin alle neljään tuntii.
Pääasiassa tuun tietenki keskittyy Pink Sealsiin, swimruniin
ja siihe et saadaa se paikka öötilööstä.
Tulevaisuudes, ehkä jo 2015 tai sit vähä myähemmi, mää
haluaisin suarittaa aironmänin ja osallistuu myäs ehkä johonki hiihto- ja
multisportkisoihi. Olis myäs kiva tehä jottai pitempii vaelluksii vaiks Lapisa.
Ja edellee mää haaveilen siitä Alpeille muuttamisestki ja päivittäisest
laskemisest. Voisin mää myäs kuvitella viälä joskus pelaavani vaiks ringettee
tai futistaki.
Tärkeintä mulle kuitenki on se, et ite nautin siitä, mitä
teen ja pysyn terveenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti