SUURI Geelitesti osa 1: GU

Jee, suuri geelitesti on täällä.

Tähän mennessä oma geeleihin perehtyminen on tarkoittanut ainoastaan parhaimman maun löytymistä ja yleensä siinä vaiheessa kun geeliä tarvitsee, on otettava se kaupan hyllyn viimeinen räjähtänyt pötky. Joten olkaa armollisia oi geelitietävät. Tämä on itsellenikin sukellus tuntemattomaan. Ja ei, en ota omalletunnolleni kenenkään tämän kirjoituksen johdosta pieleen mennyttä maratontankkausta.

Jotta testi olisi mahdollisimman tasapuolinen, koitan vakioida testiolosuhteet. Testilajina toimikoon pitkä pk juosten. Yhdellä lenkillä testiin pääsi vuorollaan yksi geelimerkki. Testissä on myös käytössä vaalea paita, jotta lopussa on mahdollista arvioida kuinka suuri osa geelistä todellisuudessa päätyi hyötykäyttöön ja kuinka paljon rinnuksille.

Ensimmäisenä vuoroon pääsi GU enery gel ja GU Roctane. Sen verran oli etkoiltava, että vaniljan makuista geeliä maistelin jo edellisen treenin aikana. Makuna vanilja kuulosti omaan kovaan aivan hirveältä ja suurella varauksella suhtauduin tähän tuotteeseen. Mutta vielä mitä, se oli täydellistä, jälkiruokatasoista sapuskaa.

Viralliseen Suureen Geelitestiin valikoitui itselleni täysin uudet maut Saltet Caramel, Chocolate Outrage ja Chocolate Raspberry. Täytyy sanoa näin ennen testiä, että näillä kavereilla on nyt KOVAT paineet. Muuten GU on itselleni täysin uusi tuttavuus, lukuunottamatta tuota vaniljahairahdusta.Tässä alkuun hieman faktatietoa kehiin ennen tosipaikkaa:

GU Salted caramel
Ravintosisältö	100g	32g/pakkaus
Energiaa kcal	312	100
Proteiinia	0g	0g
Hiilihydraattia	69g	22g
sokeria	21g	7g
Rasvaa	0g	0g
tyydyttyneitä	0g	0g
Kuitua	0g	0g
Natrium	391mg	125mg
Kalium	141mg	45mg
Kofeiini	63mg	20mg
Aminohappoja (BCAA)	1406mg	450mg

GU Chocolate outrage
Ravintosisältö	100g	32g/pakkaus
Energiaa kcal	312	100
Proteiinia	0g	0g
Hiilihydraattia	78g	25g
sokeria	15g	5g
Rasvaa	0g	0g
tyydyttyneitä	0g	0g
Kuitua	0g	0g
Natrium	156g	50
Kalium	125mg	40mg
Kofeiini	63mg	20mg
Aminohappoja (BCAA)	1406mg	450mg

Lisäksi näistä kahdesta löytyy C- ja E-vitamiinia

GU-Roctane Chocolate  raspberry
Ravintosisältö	100g	32g/pakkaus
Energiaa kcal	312	100
Proteiinia	0g	0g
Hiilihydraattia	78g	25g
sokeria	15g	5g
Rasvaa	0g	0g
tyydyttyneitä	0g	0g
Kuitua	0g	0g
Natrium	391g	125g
Kalium	172mg	55mg
Kofeiini	109mg	35mg
Aminohappoja (BCAA)	3813mg	1220mg
Ornithine Alpha-Ketoglutarate (OKG)	1500mg	480mg
E-vitamiinia	24mg	8mg

Hiilihydraatit ovat peräisin maltodekstriinistä ja fruktoosista. Tosin fruktoosilla on tänä päivänä musta pilvi maineensa yllä, mutta siihen en yritä nyt ottaa kantaa. Googlettakaa ja päätelkää itse.

Tuote on valmistettu Amerikassa ja periamerikkalaiseen malliin päiväannokseksi suositellaan yhtä pakkausta, eikä suositeltua päiväannostusta tule ylittää. Toisaalta paketissa neuvotaan nauttimaan tuotetta 15minuuttia ennen suoritusta sekä 45minuutin välein.

Tuoteseloste vilisee aineita, joita surutta tungen naamaani tietämättä yhtään miksi. 

Otetaan ensin käsittelyyn Roctanen sisältämä sanahirviö Ornithine Alpha-Ketoglutarate, kaverien kesken OKG. Pikaisella googlettamisella selviää, että tämä on ainetta jota ihminen normaalisti pystyy itse muodostamaan muista ravintoaineista. Joskus kuitenkin keho stressaantuu ja tällöin OKG:n tuotanto saattaa jäädä tarvetta pienemmäksi. Pitkä urheilurupeama on keholle stressaavaa. Mutta miksi OKG:ta pitäisi saada? Urheilijan kannalta tämä OKG on huippujuttu, sillä se stimuloi lihaksen ja muiden kudosten kasvua. Luultavasti ei kuitenkaan niin suurissa määrin että saan tästä syytteen dopingrikkeestä. OKG siis ehkäisee lihaskatoa. Suorituksen aikana olettaisin tällä koitettavan vähentää lihaskipua ja ehkä nopeuttaa palautumista, kun OKG korjaa aiheuttamiasi lihasvahinkoja. Tämän aineen käytöstä urheilusuorituksessa ei vissiin ole kuitenkaan mitään vedenpitävää todistusaineistoa.

Natrium ja kalium ovat veren suoloja. Normaalioloissa ne voivat ihan hyvin, mutta tiukan urheilusuorituksen aikana hommat voi kusta. Kirjaimellisesti. Pitkäkestoinen urheilusuoritus vaatii tiukkaa nesteytystä ja tiukka nesteytys puolestaan laimentaa ihmistä. Niputan nämä kaksi nyt röyhkeästi samaan sarjaan. Urheilusuorituksen aikana nämä vaikuttavat lihasten ja hermoston toimintaan. Jos tasapaino järkkyy, tuloksena saattaa olla karamppeja, voimattomuutta, lihaskipua, mitä näitä nyt on. No se kaveri maratonilla, joka venyttää pohkeitaan katukivetykseen kärsii jostain tällaisen puutteesta.

BCAA on jotain haaraketjuisiin aminohappoihin kuuluvaa. Nämä sekä rakentavat lihasta, että ovat hyvää ravintoa lihakselle harjoituksen aikana. Ensin lihas käyttää omat glykogeenivarastonsa, sitten näitä haaraketjuisia aminohappoja alkaa siirtyä verestä lihaksiin ikäänkuin jälkiruokana. Kun jälkkärikin on syöty, mutta vielä olisi nälkä, alkaa lihas syömään itse itseään. Ennen tätä tapahtumaa kannattaa siis tankana hieman lisää haaraketjuisia aminohappoja.

Kofeiini. Mmmmm. Tuo kaikkien kestävyysurheilijoiden ystävä. Sitäkin löytyy GU:n geeleistä, poikeuksena Strawberry Banana. Roctanessa vielä hieman tujumpana annoksena. Kofeiinia napataan jotta keskushemosto aktivoituu piristämään olotilaa. Kofeiini imeytyy nopeasti ja sen maksimivaikutus näkyy keskimäärin 30minuuttia sen nauttimisesta. Kannattaa siis ajoittaa huolella. Roctanen 35mg kofeiinia kalpenee vanhan kunnon kahvikupillisen rinnalla 100mg, mutta ehkä tämä on asia jossa vajarit on parempi kuin överit?

Näillä pohjilla suuntaan nyt juoksemaan ja tekemäänn tiukkaa analyysiä tuotteista.

Ja oon takas.

Yleisvaikutelmaa ensin. Me likes. Odotin päivän pitkää pk:ta kuin kuuta nousevaa ihan vaan siitä innosta että pääsee syömään geelejä. Juoksukilometrejä tuli 19 ja aikaa kului 1:52. Tarkoitus oli nauttia kolme GU:n geeliä, mutta olivat sen verran tymäkkää tavaraa, että paketissa lukeva 45min nautintaväli on luultavasti ihan paikallaan. Itse en malttanut odottaa kuin 35 minuutin kohdalle. Kolmas, GU Roctane jäi siis odottamaan parempia aikoja. Koska geelit olivat aika tuhtia tavaraa, voi kesähelteillä tehdä tiukkaa saada tiettyjä makuja alas. Makuvaihtoehtoja löytyy siis suuri määrä lisää, nämä päätyivät testiin koska olivat kaikki ihan uusia tuttavuuksia minulle. Jos et ole perso makealle, GU:n geelit saattavat olla sinulle liikaa. Nautittavan veden määrä jäi vähän epäselväksi.

Juostessa koettiin hyviä ja huonoja hetkiä. Hyvät ensin.

• Helppo avata: Pakettiin saa just sopivan kokoisen aukon jotta geeli tulee ulos helposti. 
• Maku: Nam. Jos näitä ei tule treeneissä käytettyä, niin sitten jäätelökastikkeina ainakin. 
• Koostumus: Tiukkaa tavaraa, ei levinnyt paidalle.
• Energia: Meno ei ainakaan hyytynyt ja toisen geelin jälkeen tuntui saavan jopa pientä lisäpotkua mäkiä noustessa.

Ja myös niitä huonompia hetkiä tuli:

• Koostumus: Tiukkaa tavaraa. Jos yhtään hengästyneempänä on tarvetta syödä GU:n geelejä, on tukehtumisvaara olemassa.
• Vatsa: Oli jo ennen ensimmäistä geeliä sekavassa tilassa, joten ei ihan optimaalinen ajoitus. 10 minuuttia ensimmäisen geelin nauttimisesta täytyi pitää pit stop. Mainittakoon että oma vatsani ei ole niitä teräksisimpiä, joten ensikokeilun perusteella ei saa tehdä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, vaikka geeliä mainostetaankin vatsaystävällisenä. Toisen geelin optimoin lähelle Pirkkolaa mahdollisen toisen pitstopin varalle. Sitä ei koskaan tullut ja maha oli miltei tyytyväinen.
• Vesi: Toisen geelin kohdalla join n.3dl vettä, koska geeli tosiaan tuntuu aikamoiselta knööliltä ilman hyvää huuhtelua. Jos juoksureitille ei osu vesihanoja, saa mukana kantaa aikamoista nesteytysarsenaalia. 

Edeltävä teksti on kirjoitettu jo viime syksyn puolella, mutta unohtui arkistoihin kuten kävi myös geelien testaukselle. Uusi yritys alkakoon. Viime viikolla kävin tekemässä 20km pitkiksen kahden uuden GU tuttavuuden kanssa. He olivat Tri-Berry sekä Chocolate Peanut Butter. Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä, vatsa kesti geelit täydellisesti ja maku oli enemmän kuin kohdillaan. Myöskään veden juomisen kanssa ei tarvinnut liioitella tällä kertaa.

Omat suosikit treeniin ovat näistä:

1. Salted Caramel: Lööööv. Kuin kinuskikastiketta vetäisi.
2. Tri-Berry: Sopivan pirtsakka. Tätä voisi kaivata kuumalla kelillä.
3. Chocolate Peanut Butter: Kuulostaa aika tujulta, mutta jos tämän syönnin jälkeen ei piristy niin ei sitten mistään.

GU:n tuotteista lisää täältä.

Jäikö jotain kertomatta? Puhuinko hepreaa tai bashaa? Onko sinulla parempi mielipide? Kerro!

Australia part 2 (ja vähän Uusi-Seelanti)

Saatiin reissuun vähän swimruniakin. Wineglass Bay Freycinet National Parkissa tarjosi hieman haastavampaa swimrunkokemusta. Ihan autenttista treeni ei ollut, koska väliin mahtui vaatteidenvaihtoa ja treeni sisälsi ehkä enemmän kuvausta kuin varsinaista urheilua. Aallokko oli kyllä komeaa ja aina on hyvä paikka hieman haastaa itseään treeneissä, koska kisapäivän olosuhteita ei voi itse valita. Tämmöistä aallokkoa tuskin Ötillössä tai ainakaan Engadin Swimrunissa tullaan näkemään, mutta ehkäpä jossain triathlonkisoissa tulevaisuudessa.

Juoksuosuus oli perinteinen puolituntia ylämäkeen ja 10 minuuttia alas. No ei se ihan juoksua ylämäkeen ollut, mutta sitäkin hapottavampaa. Alamäkeen pääseekin sitten päästelemään täysillä ja välillä kyllä vähän jänskättää nilkkojen puolesta kun samaan aikaan yrittää pitää vauhtia yllä, ihailla maisemia ja kuvata itseään. Oi nykyajan ongelmia. Videomateriaalia on enemmänkin, mutta sen katsomisesta tulee enemmän pää kipeäksi kuin saa käsitystä mitä siinä tapahtuu, joten jatkan harjoittelua ja ehkä tulevaisuudessa tarjolla on jotain laadukkaampaa tavaraa.

Sieltä lähestyy...

Pläts. Meri vs. Anu 1-0

Luonnonvesissä uiminen on kyllä mahtavaa, ei siitä pääse mihinkään. Rannassa aallokko oli aika hurjaa, mutta kun siitä selvisi, pidemmältä löytyi ihan leppoisaa keinumista. Uin sen verran, että kerkesin kerätä rohkeutta yrittääkseni takaisin rannalle. Tästä suorituksesta todisteena alun video. Selvisin aallon alta pois, mutta hetki meni ennen kuin huomasin että uimalasit olivat jääneet matkalle. Ne onneksi palasivat seuraavan aallon mukana takaisin. Vähän kuivattelua ja vaatteidenvaihtoa (ihan turhaa koska kohta alkoi sataa) ja matka jatkui vuorotellen kävellen ja juosten, miten nyt hapot antoivat myöden.

Paluumatka oli polkujuoksua ja vastaan tuli muutama ihan kunnolla hapottava mäkipätkä. Yllätyin reissulla muutamaan kertaan siitä että vaikka kävellessä hapottaa niin maan perkeleesti, juoksu sujuu paljon kivuttomammin. Ei tietenkään ihan loputtomiin, mutta suosittelen joskus kokeilemaan. Vauhdinlisäystä nimittäin.
 
Uudessa-Seelannissa hienoa uintimahdollisuutta tarjosi Lake Taupo, maan suurin järvi, kraaterijärvi. Edes tieto siitä että järven syvin kohta on 186 metrissä ei onnistunut estämään minua uimasta. Olin kyllä taas ihan ennätysrohkea ja katselin ennakkoluulottomasti pohjan antimia. Aikamoista pusikkoa paikoitellen. Uinti oli oikein onnistunut vaikka paikalliset lapset sorsia häätäessään kivittivät myös minut lähes hengiltä. Sorsat ja minä jäimme kaikki henkiin.

Taupon rantaraitilta löytyi mahtava uimapaikka myös vilukissoille. Vulkaanisen toiminnan ansiosta jostain maan uumenista virtasi lämmintä vettä. Virtauksen raja oli aika selkeä ja joissin kohdissa olisi onnistunut jonkin sortin kylmä-kuuma-hoito vain metrin liikahduksella suuntaan ja toiseen. No vesi oli kirkasta ja ihanaa. Pientä aallokkoa ja liuta paikallisia triathlonisteja jakamassa tätä autuutta. Näytti niin superkivalta kun olivat tulleet isolla iloisella porukalla treenaamaan, että ensi kesän yhteistreenejä pitää varmaan alkaa jo suunnittelemaan?? 

Tuli myös muistutus siitä aurinkorasvan käytöstä. Antaisin itselleni erinomaisen arvosanan tätä pientä lipsahdusta lukuunottamatta. Selkä. Se hemmetin selkä. Se palaa uidessa salamannopeasti ja huomaamatta. Illalla vahinkotarkastuksessa paljastui karu totuus. Onneksi ei käynyt sentään niin pahasti kuin Jenni-Julialle viime kesän Joroisten skabassa...

Ai niin. Ja sitten kun otan osaa Tasmaniassa Overland Track ultrakisaan, niin samalla reissulla voi poiketa helmikuun lopulla Taupolla Across the lake uinnissa. Ihan koko järven yli ei tarvitse uida (46km) vaan 4,2km pikku rykäisy olisi oikein hyvä loppuverkka kymmenisen päivää ultran jälkeen. Sponsorit ohoi!

Australia part 1.

Tuli tehtyä pieni etelänleiri heti vuoden alkuun. Kohteena oli Australia ja Uusi-Seelanti ja lopputuloksena oli aikamoinen määrä vaeltelua ja nousumetrejä.

Aloitetaan alusta ja jottei menisi ihan hirveän pitkäksi sepustukseksi, niin jaetaan juttua osiin. Ensimmäinen osa, olkaa hyvät.

Ennen reissuun lähtöä elin kohtalaisen stressaavaa aikaa ja unetkin olivat jääneet vähiin ja treenit olivat mitä nyt milloinkin sattui huvittamaan tehdä. Kun stressitekijät saatiin hoidettua pois päiväjärjestyksestä, niin eiköhän siitä saanut palkaksi ihan uskomattoman sitkeän räkätaudin. Yhteensä sitä kesti lähemmäs neljä viikkoa ja reissun ensimmäinen viikko meni vielä vähän heikossa hapessa. Eli ei ihan optimaalinen aloitus treenien kannalta. Toisaalta, aikaeron aiheuttamat uniongelmat olivat myös kamalat, eikä treenaaminen senkään suhteen maistunut. Näistä kuitenkin päästiin yli ja ensimmäisen virallisen treenin pääsin tekemään Tasmanian Cradle Mountainin kansallispuistossa. Ensimmäiset juoksuaskeleet olivat järkyttävän kevyitä. Tuntui ettei mikään mäki pidättele minua enää koskaan ja hyppelin innoissani menemään. Aloin jo haaveilla Cradle Mountainin päästä starttaavaan Overland Track ultrajuoksukisaan (82km) osallistumisesta. Täytyy kuitenkin todeta jo tässä vaiheessa että hetkellisen superkompensaation taustalla oli ennemminkin kuukauden lepo ja hyvä ravinto kuin erinomainen kunto. Tämä tuli kyllä selväksi heti seuraavan päivän vaelluksella.

Ei tunnu missään!!...vielä.

Täytyy tankata että jaksaa. Kiitos Honey Stinger geeleistä.

Ensimmäinen kuuden kilometrin minivaellus oli alkusoittoa seuraavan päivän urakalle. Tavoitteena oli valloittaa itse Cradle Mountain (1545m). Sinänsä ei mikään valtavin töppäre, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Alku oli kohtuullisen leppoisaa nousua varsinaisen vuoren juurelle, josta ilo sitten alkoi. Keli suosi. Eilisen sade ja tuuli olivat poissa ja aurinko paistoi. Nousu oli alkuun ihan pätevää vaikkakin jyrkkää polkua, mutta muuttui jossain vaiheessa kivenlohkareiksi. Lohkareet olivat vuosien saatossa juurtuneet hyvin paikoilleen (tai niin ainakin sopi toivoa niillä kiipeillessään). Reitti oli merkitty rautatolpilla. Oli kyllä mielenkiintoisin nousu koskaan. Pidän itseäni ihan kohtuullisen hyvänä kiipeilijänä ja täytyy kyllä nostaa hattua paikalliselle väestölle ja muille turisteille. Kaiken ikäiset ja kokoiset pistelivät menemään kiveltä toiselle kuin vanhat tekijät ja ihmettelen suuresti ettei vuoren juurelta löytynyt yhtään litteänmallista sankaria.

Ylhäältä ei ollut yhtään pöllömmät maisemat ja paikka kelpasi erinomaisesti lounastamiseen. Tässä kohtaa tuli selväksi että aina kannattaisi olla tuplamäärä ruokaa mukana mitä kuvittelee syövänsä. Tämmöinen kapuaminen on kyllä aika kokonaisvaltaista toimintaa ja tuntuu koko kropassa. Ihmisten kenkävalintoja jaksan edelleen ihmetellä. Miten ihmeessä raskailla vaelluskengillä on mahdollista päästä ylös tämmöisiä kivenmurikoita? Itse vetelin inoveilla ja olo on huomattavasti turvallisempi kun tunsi mitä siellä jalan alla on. Vaelluskengillä olisin nyrjäyttänyt nilkkani ainakin viisi kertaa tällä reissulla.

Valloitus osui hyvään saumaan koska alas tullessa suurimmat vaeltajamassat olivat vasta kapuamassa ylös. Ja edelleen ihmettelin että millä konstilla nämä kaikki ihmiset oikein pääsevät ylös asti. Respectiä vaan.

Tasmania on täynnä vaellusmahdollisuuksia. Vähän isompia, kuten Overland Track (65km) sekä pienempiä näköalapaikolle johtavia muutamasta sadasta metristä alkavia minivaelluksia. Jokaiselle jotakin. Tasmaniassa kansallispuistoihin pääsy maksaa, vaikka mitään kovin järjestäytynyttä valvontaa asiasta ei ollut. Ihan hyvin olisimme selvinneet ilman passiakin. Passeista saaduilla rahoilla kuitenkin (toivottavasti) pidetään huolta puistojen elämästä, joten hyvään tarkoitukseen menevät. Kahden kuukauden passi kaikkiin kansallispuistoihin, sisältäen autoparkin ja pääsyn kuudelle ihmiselle maksaa 60 AUD, eli noin 42 €.

Minivaelluksella. Nää on hyviä breikkejä ajamisen lomassa.

Cradle Mountainilta matka eteni Queenstownin kautta kohti puiston toista päätä, Lake St. Clairea, jonne Overland Track päättyy. Täällä oli kova yritys bongata vesinokkaeläimiä, mutta yritykseksi jäi. Jäi myös erinomaisen pahasti kaivelemaan tuo Overland Trackin ultrakisa. Maailma on onneksi pullollaan tapahtumia vähän lähempänä kotia, budjettia sekä kuntoa.

Tämä ei nyt varsinaisesti kuulu aihepiiriin, mutta oon aivan varma että tämä muinainen mikälie masiina on transformeri. Saletisti lähtee öisin liikkeelle.