Juhlavuoden alun kuulumisia

Jotta juhlavuotemme pääsee tosissaan vauhtiin, käydään ensin läpi, mitä vuoden ensimmäisellä puoliskolla tapahtuikaan. Tuntuu siltä että kesä on ollut toisaalta pitkä, mutta tavallaan se meni ohi hujauksessa. Mitä me oikein tehtiin? Tehtiinkö me mitään? On aika avata arkistot ja kurkata menneeseen.

Alkuverkka on kaikkein tärkein asia. Alkuverkkana tähän vuoteen juhlittiin Anun synttäreitä. Pukeuduttiin kerrankin johonkin muuhun kuin neopreeniin ja jorailtiin tanssilattialla. Myöhemmin ollaan vedetty päälle neopreenin lisäksi myös kisajärjestäjien liivit ja ehkä maailman tyylikkäimmät tiimipaidat.

Jatketaan tyylillä. Mäkitreenit alkoi nopeilla alamäkivedoilla Himoksen lumisilla rinteillä. Keväällä vaihdettiin suuntaa ja kiivettiin ahkerasti Malminkartanon jättärillä. Vappuna järjestettiin ihan valtavan suosion saavuttanut vapputunkkaus, jonka lopputulemana saatiin melkein kaksistaan vetää koko treenaavalle kansalle rakkaudella väännetty munkkikori. Kiitos teille jotka osallistuitte ja jaoitte osan kertyvistä kiloista! Päivän suurena innovaationa syntyi "munkkikuppi"

Jättärillä tuli tarvottua kesälläkin ihan sievoinen noususumma. Oli kuumaa ja hikistä ja vaatteet kävi vähiin ja jutut huononi kerta toisensa jälkeen. Jossain täällä alettiin taas vähän lämmittelemään myös ajatusta erilaisista swimrun-kisoista joihin osallistua. Nyt kelien viilennyttyä ja aivotoiminnan palattua edes välttävälle tasolle, ajatukset tuntuvat edelleen loistavilta.

Juhlavuoden swimruntreenit alkoivat poikkeuksellisen myöhään. Ja jos aikaisemmin ollaan jouduttu psyykkaamaan itsemme kastautumaan samalla kun avantouimarit vielä lopettelevat kauttaan, tänä vuonna heitettiin lähes kaikki vaatteet pois heti toiseen treeniin. Ja tyyli jatkui samana koko kesän, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Luomuswimrunille ehdottomasti iso peukutus.

Järjestettiin Ylläksellä maailman pohjoisin swimrun-kisa, Midnight Sun Swimrun kolmatta kertaa. Olimme tällä kertaa sen verran viisaita, että otimme sopivan etumatkan maisemiin, jotta suurimmat Lappihöyryt pystyttiin päästämään ulos ennen varsinaisia kisatoimia. Se tuli tarpeeseen. Oli kertakaikkisen huikea reissu.

Vaellettiin ja testattin kisareittiä. Todettiin kisareitti superiksi ja käytiin tutustumassa myös vähän muihin, potentiaalisiin reittivaihtoehtoihin. Välillä ihan finaalissa mietittiin että kuka ihmishirviö menee tekemään swimrun-kisareitin näin hapokkaisiin maisemiin ja sitten tosiaan katseltiin niitä maisemia ja todettiin että tosi fiksuja ihmisiä ovat olleet.

Reitin merkkaus sujuu jo kohtuullisella rutiinilla. Se, jos jokin, on mukavaa puuhaa. Hyttysiä ja muita öttiäisiä oli minimaalisesti. Ylläksellä nautiskeltiin myös luontaiseduista ja tuossa alimmassa kuvassa olemme ihmettelemässä keskellä laskettelurinnettä yhdentoista aikaan illalla aurinkoa.

Etelään palattuamme laajensimme harjoitusreviiriämme Meikoon ja Kirkkonummen rannikolle. Meressä uiminen Kopparnäsin maisemissa oli ehdottomasti siihen mennessä kesän swimrutreenien helmiä. Meressä on vaan sitä jotakin. Seuraksi saimme Venäjän swimruntehokaksikon Marinan ja Larisan, eli Swimrun Team Russian! Tytöt on matkalla Ötillöön ja koitettiin antaa heille mahdollisimman positiivinen fiilis omasta vauhdistaan jättäytymällä aina uintiosuuksilla jonnekin ihan vanaveteen.

Toisin sanoen: Vaikka uinti on ollut hirveän hauskaa, on asioille pakko tapahtua jotain. Treenien kestopuheenaihe kesällä onkin ollut: "Meidän täytyy kyllä pyytää Johannalta apua tän uinnin kanssa."

Kestävyysurheilijoina olemme tietenkin pitäneet hyvää huolta myös energiatasapainosta.

Että kaikenlaistahan sitä on ehditty puuhailla pitkin vuotta. Cheers vaan kaikille! Tästä se juhlavuosi jatkuu!

Team Pink Seals juhlii viisivuotista taivaltaan!

Se on täällä. Tai on ollut jo jonkin aikaa. Nimittäin meidän 5-vuotisjuhlavuosi!

Kohta on kulunut tasan viisi vuotta siitä, kun kuulimme ensimmäisen kerran lajista nimeltä swimrun. Ja sehän oli menoa kertalaakista. Olimme suunnitelleet koko tulevan vuoden kisakalenterin ennen kuin olimme edes kokeilleet lajia käytännössä.

Keväällä 2014 suoritetut ensimmäiset Munkkiniemen uimarannalla lajinomaiset treenit kuitenkin vahvistivat uskoamme, että laji on mahtava.

Tämä kuva on kenties meidän ihka ensimmäisistä swimruntreeneistä (tai sitten toisista).

Viiteen vuoteen mahtuu kahdeksan yhteistä kisaa Suomessa, Ruotsissa ja Sveitsissä, lukuisia yhteisiä treenejä, monia uusia sivulajeja, lumpeiden kanssa tappelua, yhdet kadonneet (ja löytyneet) matkatavarat, paljon erilaisia swimrunmaastoja, hirveästi mukavia swimrun-ihmisiä, hypotermian partaalla olemista, läkähtymistä, tankkausta, siistejä maisemia, Ötillö, munapäiksi nimittelyä, Itämeren suojelua, hiertymiä, Ötillö-bileet, sketsivideoita, podiumpaikkoja, lehmäkuiskaajina toimimista, uinnin opettelua ja oppimista, höntsäilyä, Juoksija-lehden kansikuvamalleina olemista, kaakeleiden tuijottelua, kisajärjestelyitä ja älyttömästi hauskoja hetkiä.

Ja onnistumisia. Ei ole oikeastaan yhtään sellaista hetkeä, jota voitaisiin sanoa epäonnistumiseksi. Aina ei mene ihan putkeen, välillä hyytyy ja välillä voi jopa vituttaa, mutta ne ovat vain osa kokonaisuutta - pienet vastoinkäymiset opettavat. Koska tämä laji ei ole meille mikään oman erinomaisuutemme mittari, ei mikään yksittäinen tapahtuma tee meistä parempia tai huonompia tyyppejä. Ja vaikka kisaviettiäkin löytyy, lajissa on niin paljon muutakin kuin tukka putkella ja laput silmillä eteneminen. Vaikka ideamme ovat toki välillä käsittämättömän absurdeja ja vähän suuruudenhulluja, emme tee asioista ikinä liian totisia. Harrastushan tämä lopulta vain on.

Välillä on eletty hiljaiseloa swimrunin kanssa, mutta sehän tarkoittaa ainoastaan sitä, että jossain vaiheessa voidaan taas laittaa uutta pökköä pesään.

Sellainen hetki on nyt.

Muutama päivä sitten käytiin nimittäin keskustelu, jonka tapahtuminen oli kai lopulta vain ajan kysymys.

Anu: ”No mitä mieltä olisit, jos yritettäisiin Ötillöpaikkaa?”

JJ: ”No kyllähän se sopii.”

Tyypillistä uhmaikäisen toimintaa siis.

Pink Seals täten 5-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julistaa olevansa halukas ottamaan jälleen osaa Ötillöön! Onko se sitten vuonna 2019 vai myöhemmin, se jää nähtäväksi. Fakta on se, että ensi kesän (ja vähän tämänkin syksyn) kisakalenteria on jo tutkailtu Ötillöpaikkoja ja meriittipisteitä silmällä pitäen. Kisakuume nousee vauhdilla ja olemme jo melko täpinöissä tästä uudesta vaikka ei ehkä niin yllättävästä käänteestä.

Juhlavuosi sen sijaan jatkuu rennon letkeällä asenteella au naturel -swimrun-treenien merkeissä, keskittyen myös tankkauspuoleen.  Kisakausi avataan tänä vuonna vasta Saimaa Swimrunissa 25.8. ja lopetetaan ötillö-meriittikisa Solvalla Swimruniin 22.9. Nähdään vaikka siellä!

Järvestä Järveen Swimrun 2017

Meidän swimrunhistorian lyhyin kisa on nyt takanapäin. Kisapaikalle Luukkiin pääsi urbaanisti bussilla kotiovelta. Edellisen päivän hullu myrsky oli onneksi silloin eikä kisan aikana. Muutamat tielle räjähtäneet puut oli saatu siivottua pikapikaa, eikä ylimääräisiä konttausliikkeitä tarvinnut reitillä tehdä.

Ruska tsemppasi meitä lähdössä, reitillä ja maalissa. True kisakoira.

Pink Sealsin puheet oli nyt vähän kovemmat kuin itse suoritus. Podiumpaikkaa ei irronnut, olimme neljänsiä. Reittiennätys ei mennyt uusiksi (ainakaan meidän toimesta). 12,3km rataan kulutettiin aikaa 1.44.27 mutta kyllähän siinä oli ihan yritystä. Juoksua reitillä oli 10,1km ja uintia 2,2. Alkujuoksuun emme painaneet ihan urku auki, mutta ensimmäisessä uinnissa huomasimme ohittavamme jo liudan joukkueita. Viimeistään toisen juoksun loppupuolella alettiin pinkoa niin lujaa kuin suinkin lähti. Etenimme kissa ja hiiri-leikin merkeissä muutamien tiimien kanssa, kuten lopulta naisten sarjassa kolmanneksi tulleiden KarTri Tytsyjen. Kärkeen jäätiin lopulta 10.34, pronssi ja hopeakin oli siinä noin kolmen minuutin haarukassa. Sopivasti jää kismittämään.

Tässä juostaan tyylikkäästi energiapisteen ohi. Järvestä Järveen Swimrunin kuva.

Uinneissa onnistuttiin aika hyvin. Koitettiin vuorotellen peesailla toisiamme ja harvinaisesti siinä välillä onnistuttiinkin. Lumpeet on kyllä saatanasta ja yksi yritti irrottaa myös nilkkaan kiinnitetyn ajanottochipin. Mutta pahin kananmunapieru-uinti oli kuin olikin poistettu reitiltä.

Juoksukin kulki ihan kiitettävästi, vaikka loppupuolella ylämäet alkoivat hiukan verottaa ja muutama kävelyaskelkin jouduttiin ottamaan. Kun KarTri Tytsyt tulivat meistä ohi ja alkoivat jätättää meitä toiseksi viimeisen uinnin jälkeen, olimme melko varmoja että olimme juuri luovuttaneet podium-paikkamme - ja niinhän siinä sitten kävikin. Vaikka kaikki laitettiin peliin, niin Tytsyt katosivat horisonttiin.

Näissä lyhemmissä matkoissa on kyllä ihan oma fiiliksensä. Meno on koko ajan taiteilua sen kanssa ettei tule pahaa notkahdusta, mutta jos palkinnoille haluaa, niin ei sitä siimaa kovin paljon ole annettavana. Sen verran reippaasti edettiin, ettei kovin montaa lausetta ei vaihdettu kisan aikana. Tämä on kyllä hyvä reitti ihan kaikentasoisille etenijöille. Ei mene ihan koko päivää jos haluaa edetä rauhallisemmin, mutta jos haluaa pärjätä, niin siinä on sitten jo yritettävä edetä. Me yritettiin myös ehkä ensimmäistä kertaa ikinä verrytellä ennen lähtöä. Hifisteltiin myös ihan loppuun asti varusteiden kanssa ja jopa kasteltiin kengät ennen loppukiristyksiä ja nauhojen teippaamisia. Tämä todettiin kyllä oikein toimivaksi menettelyksi!

Maalissa meitä odotti jo perinteikäs skumppapullo. Kyselijöille tiedoksi: niitä saa Alkosta. Emme saaneet sitä maalista upean neljännen sijan kunniaksi.

Tottakai mietittiin myös taktiset selitykset valmiiksi neljännelle sijalle. Niitä löytyi muutama: Anun huonot uimalasit. Samat kuin Porkkalassa. Näistä valitettiin jo silloin. Asialle ei tehty mitään. Argumentti mitätöity. Lumme tarttui jalkaan. Hyttynen pisti. JJ jäi syömään mustikoita (ei tapahtunut). Juostiin epähuomiossa energiapisteen ohi. Tämä tapahtui kun Anu poseerasi liian innokkaasti kuvaajille ja JJ:ltä meni happopäissään koko piste ohi. Joutui silittämään koiraa kesken kisan. Maalissa neljännen sijan syyksi meille kerrottiin se, että olemme kuunnelleet Mikko Alataloa...

Tässä kovia kilpasiskoja itänaapurista.

Kisan jälkeen huomasimme luonnollisesti suunnittelevamme yhdistettyä swimrun- ja kulttuurimatkaa Pietariin. Niin ja hienon joukkuenimen titteli menee kuntosarjan Rämehirviöille. Hieno nimi kerrassaan.

Kisasivut löytyy täältä.

Kohti kauden toista kisaa

Pink Sealsin kauden toinen kisa lähestyy. Sunnuntaina kilpaillaan Järvestä Järveen Swimrun Espoon Luukissa. Kävimme harrastamassa teollisuusvakoilua ja testasimme omatoimisesti  kisareitin, ettei sitten kisapäivänä tarvitse olla ihan hoo moilasena. Hiottiin taktiikkaa loppuun asti ja voidaan nyt laittaa muutamia vinkki vitosia jakoon.

Reitti, mikäli etenimme oikeaa sellaista, oli tosi monipuolinen. Etukäteispelottelu siitä, että se sisältää vain hiekkatiejuoksua, ei pitänyt paikkaansa. Vaikka olihan sitäkin paljon, mutta mukaan mahtui myös ketteryyttä vaativia polkuosioita. Suosittelemme panostamaan liikkuvuuteen vielä ennen kisaa.

Kun pujotteluradasta selviää, niin sitten pitää laittaa isompaa vaihdetta silmään. Hiekkatiellä pääsee kyllä kovaa, jos on vaan jalkoja siihen. Meillä ei ihan treenissä ollut, mutta jos sitten kisassa vähän enemmän.

Treeneissä avovesiuinnit on välillä tosi ällöjä. Niin nytkin, kun kiljuimme lumpeiden keskellä tai rantauduttuamme sellaiseen maailman isoimmalta kananmunapierulta haisevaan mömmöön. Kisapäivänä samat ällötykset saa kyytiä, eikä niiden olemassaoloa oikein edes huomaa. Lumpeiden seassa uidessa suosittelemme kuitenkin rivakkaa tahtia, sillä niillä pirulaisilla on tapana kietoutua raajojen ympärille. Nopea tahti antaa lumpeille varmemmin kyytiä*

Toisen uinnin kelluva saari(?) herätti hilpeyttä. Älä käytä tätä maamerkkinä. Mikäli saarella on menossa vuotuinen vaellus, saatat kiertää pitkään ympyrää.

Muutenkin meidän kisavalmistautumiset on menneet ihan näppärästi. Olemme mm. pesseet pinkit sukkamme ja kuivatelleet mereltä löyhkääviä kenkiä ja märkkäreitä. Tankkaus meinasi osittain mennä vähän överiksi sen jatkuttua taukoamatta Porkkala Swimrunin jälkeen. Tilanne kuitenkin havaittiin toivottavasti ajoissa ja yletön mättö saatiin aisoihin.

Sääennuste taas näyttää kaikkea Lucifer-helteen ja ukkosmyrskyn väliltä. Säälle emme voi mitään, joten otamme vastaan sen mitä tarjotaan.

Maliin tuloon ollaan suunniteltu ihan uudenlainen spektaakkeli. Porkkalassa maalisuunnitelmat menivät vähän mönkään, mutta josko vaikka tällä kertaa onnistuttaisiin?

Täten toivotamme tsemppiä kaikille kilpasiskoille ja -veljille!

Onpa muuten aika siistiä, että ilmoittautuneita naisjoukkueita on enemmän kuin miesjoukkueita - kerrankin! Ja vaikka joukossa on jo kovan maineen saavuttaneita urheilusankareita, podium-paikkaa lähdetään tietenkin hakemaan. Kielet vyön alle ja menoks!

*Ei perustu mihinkään tieteelliseen.