Finntriathlon puolimatka 19.7.2014

Ilmeisesti Engadin-swimrun ei onnistunut viemään meiltä ihan kaikkia mehuja, koska pystyttiin heti seuraavana viikonloppuna osallistumaan puolimatkan triathlonille... Ihan helppoa se ei toki ollut :P

Kisapäivän matkat olivat 1,9km uintia, 90km pyöräilyä ja 21km juoksua. Keli: noh, kuuma.

Anu: Engadinista toipuminen ei ollut ihan yhtä iisi homma kuin Utön kisasta, mutta koska mitään erityisen kamalia tuntemuksia ei tullut testilenkeillä ennen kisaa (lue: koska en saanut myytyä paikkaa eteenpäin) uskottelin itselleni, että on ok startata ja edetä kilometri kerrallaan omien tuntemusten mukaan. Jännitysprosentti ennen kisaa oli nolla.

Muistelin ennen uintia muiden viisaita sanoja siitä, että ensimmäisellä suoralla ei ainakaan minun tasoisen uimarin ole mitään järkeä lähteä revittelemään. Sain hommasta otteen ja uinti lähti sujumaan hyvin. Oma arkkiviholliseni, ilman nieleskelykään ei ollut tällä kertaa kovin suuri ongelma. Ja sen mikä mahaan päätyi, pystyin röyhtäilemään veteen. Hyödyllinen taito. Myöskään viime vuoden kaltaista jyrätyksi tulemista ei päässyt tapahtumaan. Tällä kertaa vain kahdesta perään lähteneestä lähtöryhmästä tuli uimareita ohi. Vuosi sitten ohi tuli koko uimalakkien värisuora. Uintiaika oli 37:51.

Pyöräosuudelle lähtö oli alkuun ihan unelmaa, koska muistissa oli viime vuoden surullinen 10km rävellys kipeänä ja itku kurkussa ennen poistumista takavasemmalle. Mutta eipä siihen kauaa mennyt kun realiteetit tuli vastaan ja vannoin itselleni että heti kisan jälkeen hankin uuden satulan, hoidan pyörän säädöt kuntoon, vien koko tikittävän aikapommin huoltoon ja treenaan enemmän pyöräilyä. Nestettä (2l) ja geelejä (6kpl) meni tasaisesti reitin aikana ja kaikki tuntui imeytyvän hyvin. Pyöräilyaika oli 3h ja kauemminkin olisin saanut vietettyä reitillä, mutta oli se vaan niin epämukavaa, että oli pakko päästä mahdollisimman äkkiä pois.

Se että pyöräilee yli omien rajojen, ei helpota tulevaa juoksua. Järjestäjien puolelta on silkkaa v*****lua laittaa 21km juoksun ensimmäisen kilometrin kohdalle kyltti että nyt olet juossut yhden kilometrin. Kiitos. Ensimmäinen kierros oli masentava. Muutama sata metriä tuntui tosi hyvältä, mutta se osoittautui vain uutuudenviehätykseksi ja pian olin hätää kärsimässä. Huoltopisteistä otin kaiken ilon irti veden, urheilujuomien, geelien, suolakurkkujen ja appelsiinien muodossa. Parasta oli kuitenkin reitin varrella olevien talojen asukkaiden järjestämät puutarhaletkuviilennykset. Juoksu vedettiin kolmena kierroksena ja ajat pysyivät melko samoina, olotila puolestaan koheni loppua kohden. Koko matkan ajan koitin vakuutella itselleni että ei tarvii kilpailla muiden kanssa, teet vain sen suorituksen johon itse pystyt näillä pohjilla. Mutta koko ajan huomasin myös tarkkailevani naisten numeroita ja loppuun virittelin vielä ihan loppukirin ja siitä päätellen voimia jäi kuitenkin aika hyvin. Hyvä loppukiri, parempi mieli. Juoksuun meni aikaa lähemmän 2h ja koko reissuun 5:40:35 omassa sarjassa (25-29) sijoitus oli 7/25. Maalissa oli hieno vastaanotto kättelyineen kaikkineen. Ekaksi puolikkaaksi ja lähtökohtiin nähden ei kai sais valittaa, mutta jäihän sitä nyt ihan pirusti kaikkea hampaankoloon. Ennen kisaa ajattelin että seuraavana vuonna en varmaan näihin kemuihin osallistu, mutta enpä mene enää vannomaan.

JJ: Huomasin jo kisa-aamuna, että kroppa ei todellakaan ole vielä palautunut – jalat tuntuivat sängystä noustessa edelleen jotenkin jäykiltä. Annoin itselleni luvan, että saisin keskeyttää, jos tuntuu pahalta. Tässä vaiheessa ei edes jännittänyt, koska mitään tavoitteita tai suuria odotuksia ei ollut. Toki starttipaikalla muiden kilpailijoiden jännitys oli niin aistittavaa, että se hiukan tarttui. Lähtöviivalla yritin hillitä omaa kilpailunhaluani, mikä kyllä alkoikin laantua aika nopeasti matkan alettua.

Uinti tuntui kyllä etenevän, mutta tekniikka oli ihan hukassa viimeiselle suoralle asti, jossa koin suorastaan valaistumisen kun oikealta tuntuva tekniikka löytyi yhtäkkiä! Aika 38: 47 on kyllä huikea parannus viime vuoden 44: 54 minuuttiin, mutta mieltä jäi kaihertamaan mikä aika olisikaan voinut olla, jos olisi ollut kunnolla voimissaan.

Pyöräily lähti aluksi liikkeelle ihan mukavasti, mutta jo noin 20 km jälkeen alkoi sattua... Väärät säädöt, treenaamattouus ja edellisestä kisasta vielä palautumaton kroppa meinasivat koitua koko kisan kohtaloksi. Kipua oli koko matkan ajan niin niskassa,  hartioissa, takapuolessa kuin jalkapohjissakin ja se veti myös mielialan alas. Nesteytyksen ja energiankin kanssa meinasi käydä hullusti. Onneksi huomasin vähän puolen välin jälkeen, että päätä alkoi uhkaavasti särkeä ja tajusin että nyt pitää saada nestettä ja paljon! Niimpä tankkasin koko loppu pyöräilyn ihan todenteolla (niin nestettä kuin energiaakin) ja sain jopa mielialankin hiukan nousemaan loppua kohti.

Juoksun alussa olin tapani mukaan onnellinen siitä, ettei tarvinnut enää polkea. Kuumuus teki olon kuitenkin nopeasti nuutuneeksi ja eteneminen oli todella hidasta. Ilman reitin varren asukkaiden järjestämiä puutarhaletkusuihkuja olisin varmaan joutunut kävelemään... Jossain 14 km paikkeilla aurinko meni pilveen ja sillä oli ihan käsittämätön vaikutus! Juoksu alkoi heti sujua huomattavasti paremmin ja viimeinen 7 km kierros olikin ylivoimaisesti nopein! Myös mielialani kohosi älyttömästi ja tämä oli oikeastaan ainoa vaihe koko kisan aikana, kun oikeasti nautin.

Loppuaika 06:03:23 on toki melkein 5 minuuttia parempi kuin viime vuoden aikani, mutta hiukan harmittaa silti, koska toivoin tälle vuodelle suurempaa parannusta. Sijoitus oli sama kuin viime vuonnakin 7/12. Tietysti pitää ottaa huomioon, että taustalla vaikutti vielä edellinen kisa ja se, etten ole juurikaan treenannut pyöräilyä tänä vuonna. Olosuhteetkin olivat melko vaikeat. Ensi vuonna aion kyllä laittaa paljon paremmaksi!

-     

Olihan se kokonaisuudessaan ihan huikea tapahtuma ja hyvä että lähdettiin. Kisan jälkeen vedettiin ylpeinä finisher-paidat päälle ja niin paljon ruokaa mahaan kuin mahtui. 

Tämän tempauksen seurauksena triathlonliiton puheenjohtaja ja muuan työterveyslääkäri määräsivät meille pari viikkoa lepoa, proteiinipitoista ruokaa ja palauttavaa treeniä. Pitänee siis totella.

Kisaraportti - Engadin swimrun 12.7.2014

Matkamme Engadiniin kohti toisia swimrun-kisojamme alkoi aikaisella aamuherätyksellä torstaina 10.7. Välilaskun kautta saavuimme Zürichiin huikealla menestyksellä kaikkien matkatavaroiden kanssa.

Zürichistä jatkoimme matkaa vuokra-autolla kohti Engadinin laaksossa sijaitsevaa St. Moritzia. Automatka urhealla pikku Skodalla, jolle annoimme arvonimen #Sealwagon, kesti noin kolme tuntia ja matkalla ehdimme hyvin ihailla Sveitsin ainutlaatuisen kaunista maaseutua ja mahdottoman suloisia pikkukyliä, joiden läpi tie pujottelee ajoittain vain parin metrin levyisenä kapeana kujana. Perille päästyämme ehdimme vielä tehdä pikku kävelylenkin hostellin ympäristössä ja yllättäen huomasimmekin tupsahtaneemme kisareitille!

Kisaa edeltävänä aamuna uskaltauduimme testaamaan paikallisen järven jäätävyyttä. Noin viiden minuutin testilenkki varmisti ennakko-odotuksen: jäätävää on. Ja jotta kisavalmistelujen viimeistely olisi täydellinen, päätettiin luottaa vanhaan ja hyväksi havaittuun, ole mahdollisimman paljon jalkojesi päällä kisaa edeltävänä päivänä -metodiin ja lähdettiin käymään kolmessa tonnissa. Onneksi ei tarvinnut ihan huipulle asti omin voimin raahautua, vaan St. Moritzin kylästä lähti hissikuljetus perille asti. Parin kymmenen minuutin hissimatkan jälkeen huomasimme tulleemme keskelle talvea.

Etsi hylje

St. Moritzin kylä sijaitsee 1800 metrissä, joten ilma on vähän ohuempaa kuin Suomessa. Vaikutus tuntui jo ihan perustoiminnassa, joten tulevassa kisassa vaikutus tulisi myös varmasti näkymään. Luotettiin kuitenkin kisafiiliksen ja adrenaliinin tuomiin supervoimiin, joden avulla saataisiin vähän lisäkapasiteettia keuhkoihin.

Illalla oli vuorossa ilmoittautuminen ja kisabriiffi. Kisakeskuksessa olikin heti Utö swimrunista tuttuja naamoja vastassa ja ennen kuin huomasimmekaan, meidät oli kaapattu haastateltaviksi ihan kahteen otteeseen. Briiffin jälkeen lähdettiin heti takaisin hostellille ja nukkumaan, koska aamulla oli aikainen (5:45) herätys tiedossa.

Aamulla vedimme suoraan märkkärit niskaan ja muut kisavarusteet kassiin mukaan. Pienen aamupalankin pystyimme syömään. Ajoimme sealwagonilla kisakeskukselle, minkä läheisyydestä oli järjestetty bussikuljetus lähtöpaikalle. Ennen starttia meillä oli vielä noin puoli tuntia aikaa valmistautua ja palella. Sitten meidät paimennettiin lähtöviivan taakse. Kohta joku huusi, että lähtöön on 1 minuutti. Sitten kuului epämääräinen laukaisulta kuulostava ääni. Tulkitsimme sen lähtölaukaukseksi, koska kaikki alkoivat juosta. Jos Utössä olimme tässä vaiheessa molemmat aivan täpinöissämme, niin tällä kertaa tunnelmat olivat melko pelonsekaiset – ja syystä.

Ratasuunnitelijat olivat päättäneet ottaa heti kättelyssä luulot pois. Lyhyen tasaisen pätkän jälkeen lähdettiin puskemaan 350 metrin nousua ja täytyy todeta, että Malminkartanon jättäri kalpeni kertaheitolla säälittäväksi nyppyläksi. Aurinko paistoi ja hiki virtasi. Nousun jälkeen luonnollisesti laskeuduttiin ja pian päästiin ensimmäisen uinnin kimppuun. Veden lämpötila oli luultavasti 10 asteen paikkeilla. Ensimmäisen uinnin pituus oli vain 270 m mutta se tapahtui korkealla, joten ilman ohuudesta johtuen tasapaino oli sen jälkeen ihan sekaisin. Muutaman harha-askeleen jälkeen uskalsimme lähteä taas juoksemaan. Ja juoksemistahan riitti: reitti veteli ylös ja alas minkä kerkesi. Ja ehei, edes alamäkeen juokseminen ei tuntunut levolta... Toinen uinti oli "normaalitasolla" 1800 metrissä ja se jälkeen päät olivat vähän vähemmän sekavassa tilassa.

Matkat ja ujosti optimistiset arviot ajoista

Reitti kulki upeissa maisemissa ja sää suosi maisemien katselua. Loppumatkasta tirautti pientä sadetta, mutta siihen aikaan ei pää enää noussut kovin hyvin maisemien ihailun kannalta. Hevosten ja lehmienkin keskelle päästiin myös juoksemaan. Reitillä oli taas mukavasti porukkaa kannustamassa ja tsemppaamassa. Swimrun ei ole Sveitsissä mikään kansallislaji, joten kisaporukka herätti taas jonkin verran myös hilpeyttä.

Matkan aikana tuli vuoroin kummallekin lieviä heikkoja hetkiä, jotka osattiin ajoittaa onneksi niin, etteivät ne olleet kertaakaan molemmilla samaan aikaan. Muussa tapauksessa lopputulos olisi voinut olla hyvinkin erilainen. Viimeisellä juoksupätkällä ennen ensimmäistä cut offia (eli paikkaa joka piti ylittää 13:45 mennessä saadakseen jatkaa kisaa) alkoi herätä ajatuksia että mahdetaankohan me päästä ollenkaan maaliin. Kysyttiin miesjoukkueelta (jonka ohitimme!) tietäisivätkö he missä cut off sijaitsee. No sehän sijaitsi jo ihan näköetäisyydellä ja sinne saavuttuamme kisan suomalaisyleisönä toiminut Hästensin edustaja hurrasi meille ja ilmoitti meidän olevan toisena naisjoukkueena! Häh!?? Ei se meidän eteneminen sitten ihan toivotonta raahustamista ole ollut. Tästä saatiin taas infernaalinen määrä lisäenergiaa jatkaa matkaa. Askel kerrallaan kohti maalia, oli loppureissun taktiikka.

Cut offilla täytettiin juomareppuja ja vedettiin energiaa sen minkä kerettiin. Kun jatkettiin matkaa, kolmantena oleva naisten joukkue oli myös saavuttanut cut offin. Tästä alkoi kisan pisin uintimatka ja se oli kylmää kyytiä. 1,4 km silkkaa jäätymistä. Rantautumisen jälkeen pieniä epätoivon hetkiä. Ei me selvitä tästä ikinä! Mutta kun vastaan tuli taas miesjoukkueita milloin kylmyydestä tärisevää kaveria taluttaen, milloin tien sivussa istuen ja kramppaavia pohkeita venytellen, todettiin jälleen että ollaan me aika kovia mimmejä ja painettiin eteenpäin. Toisen pitkän uinnin jälkeen jäätyminen oli taas käsin kosketeltavaa ja tunteiden vuoristorata oli nyt sitä mieltä että mitenköhän sen maaliinpääsemisen kanssa nyt on. Asiaa ei helpottanut se, että juoksu ennen seuraavaa uintia oli minimaalinen, eikä kroppa kerennyt lämmitä yhtään. Tämä juoksupätkä oli myös viimeinen ennen toista cut offia.

Melkein pääsi itku kun kerittiin vielä toisestakin cut offista. Ei onnesta, vaan siksi että oltiin molemmat salaa toivottu, että voitaisiin jättää leikki kunnialla kesken. Onneksi toisiksi viimeinen uinti oli huomattavasti lämpimämmässä vedessä kuin edeltäjänsä. Vaikka tämänkin jälkeen Anun jalat näyttivät ennemmin osallistuvan steppikilpailuun kuin swimruniin. Nyt kun viimeinen cut off oli ohitettu, ei ollut enää mitään kiirettä mihinkään. Eikä kiirettä enää oikein pystyttykään pitämään - kaikki pienetkin ylä- ja alamäet oli käveltävä, koska voimat olivat niin lopussa. Tavoitteena oli saada pikkuhiljaa lämpöä päälle ennen viimeistä uintia. Sen jälkeen maaliin selviäisi vaikka  ryömimällä. Mutta eihän me ryömitty. Vikan uinnin jälkeen oli vaan ihan pakko ohittaa se edellä näkyvä miesjoukkue ja saatiin rakennettua vielä jotain juoksun kaltaista viimeiselle kahdelle kilometrille.

Kisan aikaisia fiiliksiä on tosi vaikeaa laittaa sanoiksi. Kuin myös maasto, tunneskaalakin meni ihan laidasta laitaan ja naisten voittajajoukkue kiteytti asian aika hyvin: up and down, friggin cool.

(c) Jakob Edholm

Maaliin selvittiin ajassa 9:42 ja sijoituttiin huikeasti kolmansiksi! Oltiin samalla myös viimeinen maaliin selvinnyt naisjoukkue. Koko kisan 95 startanneesta joukkueesta maaliin selvisi 52, joten voidaan olla aika hiton ylpeitä itestämme. Ja kuinka hienoa oli nousta hakemaan palkinto! Saatiin myös suomelaiskannustajaltamme extrapalkinnoiksi Hästensin pyyhkeet!

Kun voittajat oli palkittu ja alkoi olla aika ruveta syömään, kisajärjestäjät muistivat kertoa vielä yhdestä palkinnosta. Kaikki sarjansa kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet joukkueet saavat palkinnoksi osallistumisoikeuden seuraavan vuoden Engadin swimruniin... Vielä ei olla ihan varmoja miten tähän pitää suhtautua.

Loppuun vielä videopätkää kisasta. Se on hieno.

Taas mennään

Tällä kertaa Sveitsiin, Engadinin laaksoon, St Moritzin kylkeen.

Nyt voit seurata meidän etenemistä tämän linki kautta.

Jos Utön kisan jälkeen olo olikin yllättävän freesi, tällä kertaa voi olla toisenlainen tarina. Kisamatkat kasvaa kohti ÖTILLÖä ja lauantaina olisi edettävänä seuraavat taipaleet:

• Kokonaismatka 52km
• Uintia 6,2km (apua...)
• Juoksua 46km (hups...)
• Nousua reitillä 1,5km (jaiks...)

Korkeimmillaan reitti etenee 2,6 kilometrissä, joten melkoinen korkeanpaikaleiri on tiedossa.

Lisäjännitystä hommaan tuo vuoriston vaihteleva ilmasto. Tiistaina St Moritzissa satoi lunta ja mittari näytti -1.

Jotta säästyisimme tällä kertaa ylimääräiseltä stressiltä ja sydämen tykytyksiltä, kaikki tärkeät kisakamppeet matkustavat tiukasti vieressämme matkustamossa ja jos tekee tiukkaa pakkaamisen kanssa niin lennetään vaikka märkäpuvut päällä.

"Ai tässä on näin vähän hiilareita. Ei tätä kannata syödä." Muuta tiukkaan valmistautumiseen kuuluvaa tällä erää on ollut esimerkiksi hiilaritankkaus. Vaikka matka alkaa olla jo sen verran pitkä, että oleellisempaa on pystyä tankkaamaan kisan aikana, ollaan otettu kyllä kaikki ilo irti jokaisesta mahdollisesta etukäteistankkauksestakin. Jotain rotia ollaan koitettu pitää jotta mahdutaan kisapukuihin. Kisan jälkeen ollaan varmasti viisaampia näiden energia-asioiden kanssa. Oletus kuitenkin on että kisan aikana, koko ajan saa syödä.

Kaikkein tiiveimmässä muodossa hilihydraatteja näyttää löytyvän Rainbow Heart mix -karkeista (97 g / 100 g), jotka pesevät hiilaripitoisuudessaan jopa aidot Turkin pippurit (96 g/100 g. Vielä tehokkaampaa on vetää puhdasta sokeria (99,9 g / 100 g), mutta se vaatii jo asialle omistautunutta luonnetta.

Toinen huippujuttu kisavalmisteluissa on ollut osteopatia ja hieronta. Koska jopa hylkeet kangistuvat jossain vaiheessa, oli onni, että saatiin sovittua yhteistyökuvio osteopaatti-hieroja Jere Linja-Ahon kanssa. Jere toimii meidän hovihoitajana aina ÖTILLÖön asti, eikä tietenkään jätetty hyödyntämättä tätä apua ennen Sveitsin kisaakaan. Anu on ravannut Jeren luona vuoden verran ja Jeeju pääsi nyt ensimmäistä kertaa käsiteltäväksi.

Anun osteopatiahistoria alkoi siitä kun suunnistuskisoista takaisin pyöräillessä meno kävi sietämättömäksi ja oikea jalka oli aivan liekeissä. Anu pyöräili suoraan Jeren ovesta sisään ja keskustelu eteni näin:
"Apua issias!"
"Juilii?"
"Juilii."
Ja siitä se sitten alkoi. Juiliva issias osoittautui oikuttelevaksi SI-niveleksi. Tällä kertaa tilanne oli pysynyt aika hyvänä, mutta toisinaan, kuten Ratareiden jälkeen, sitä huomaa itsekin olevansa täysin vinossa. Ja toisinaan sitä oman olotilan  kamaluutta ei edes tajua ennen kuin paikat on laitettu kohdilleen ja hoidon jälkeen on kuin uusi ihminen.

"Kyllä sulla on nää jalat aika kireet..." Ensimmäistä kertaa osteopaatilla vieraillut Jeeju ei ollut käynyt hieronnassakaan moneen kuukauteen ja ahkeran harjoittelun (ja vähemmän ahkeran lihashuollon) seurauksena jalkojen lihakset ovat niin sanotusti jumahtaneet. Onneksi kiroilu ja huutaminen ei häiritse niihin tottunutta Jereä. Nyt on siis Jeejun jalat avattu ja selkärangan naksautukset avasivat hengitystietkin mukavasti. Mikä onkin hyvä, koska molempia tullaan Sveitsin reissulla tarvitsemaan...

Melkein kaikki lailliset keinot ollaan nyt käytetty ja loppu taitaa jäädä ihan meidän vastuulle.
Lopuksi todettakoon, että jos ja kun, me selvitään Engadinissa maaliin asti, voidaan rehellisesti sanoa olevamme aika kovia muikkeja.

Ja nyt kaikki uintijuoksemaan!

Nyt kun olet ihan innoissasi tästä lajista ja mietit että onko minusta tähän, niin on. Tässä tulee muutama käytännön vinkki aloittamisen helpottamiseksi.

Swimrun on ainakin märkäpuvun omistajalle tosi helppo aloittaa. Ja jos omistaa tosi paksun nahan niin ilmankin pärjää. Jos treenaat yksin, kannattaa ottaa joku kaveri rannalle tai soutuveneeseen viereen niin on vähän turvallisempaa. Vaikka treenaaminen kaverin kanssa on kuitenkin kivempaa ja silloin uskaltaa uida helpommin uusissa vesissä kuin yksin. Yksin uidessa on liikaa aikaa miettiä kaikkia epämiellyttäviä juttuja joihin vedessä saattaa törmätä. Vaikka ei me olla treeneissä tai kisoissa koskaan törmätty mihinkään risua tai kiveä kummallisempaan. Ja niitä valkohaitakaan ei kaikesta pelottelusta huolimatta ole vielä tavattu meidän vesissä. Järviin ne tuskin ovat myöskään pesiytymässä lähiaikoina.

Oleelliset varusteet onnistuneeseen swimruniin ovat:

• märkäpuku
• uimalasit
• uimalakki (mielellään joku pirteän värinen jotta erotut kauas)
• kengät

Uinnin lisäksi luonnollisesti juostaan. Maastot ovat vaihtelevia ja ideaalia on päästä juoksemaan metsään poluille. Koska kaikki varusteet ovat koko ajan mukana, kenkävalintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Valitse kengät, jotka eivät kastuessaan paina aivan tolkuttomasti. Kengän pohjassa on myös hyvä olla maastoon sopivaa kuviointia, täysin sileäpohjaisilla kengillä on ikävä juosta märillä kallioilla. Solmi nauhat huolella ja moneen kertaan tai teippaa kiinni. Muista sukat ehkäisemään rakkoja.

Sitten vaan menoksi. Aluksi kannattaa tutustua rauhassa reittiin ja ottaa erityisesti veteen meno ja poistuminen rauhassa. Rantakivikot voi olla älyttömän liukkaita. On ok ryömiä nelinkontin veteen. Muista tarkastaa ennen veteen menemistä mihin suuntaan haluat lähteä. Ota seuraavan rantautumispaikan kohdalta jokin kiintopiste, esimerkiksi jokin erottuva puu tai tarkkaile auringon sijainnin avulla että olet menossa oikeaan suuntaan. Uidessa nosta aina muutaman käsivedon välein päätä edessä ylös ja tarkasta että olet oikeassa suunnassa.

Kiitos Johanna kuvasta

Rantautumisen jälkeen uimalasit otsalle ja juoksemaan. Jos tulee kaamean kuuma, raota hieman märkäpuvun vetoketjua. Tässä HEADin virallisessa swimrunpuvussa on otettu huomioon juuri tämä juoksun aikana tapahtuva märkäpuvun avaus ja vetoketjut löytyy niin edestä, kuin takaakin

Harjoituspaikkaa pitää myös miettiä hieman tarkemmin kuin lenkille lähdettäessä. Pink Sealsin kotiranta sijaitsee Munkkiniemessä ja vedettiin siellä juuri HEAD ambassadoreina treenit yli 10 hengen ennätysporukalla. Reitti on siis testattu ja alueella liikkuu paljon ulkoilijoita, joten apu on yleensä lähellä jos jotain sattuisi. Munkkiniemen uimarannalta löytyy pukukopit ja suihkut, jotka ovat auki 10.8. saakka, klo. 12-17:30.

Reitti vie aikaa n. 25-30min. Toki saa nopeamminkin vetää, kuin myös naatiskella rauhallisemmin.

Täten oletamme että tästä eteenpäin Munkkiniemen ranta kuhisee uintijuoksijoita.